keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Ferrarin tokottelut

Ferrari meinaa "vähän" keulia ja kiihdyttää liian lujaa
Tiistaina oltiin tapiksella lpky tokon ryhmätreeneissä taas vaihteeksi. Reilu 15 minuuttia odottelua ennen oman ryhmän aloitusta ja Domi sai sen ajan hengailla kentän laidalla käy maaten käskyllä. Tällä kertaa oli tosi lämmin päivä, kesäinen jopa joten mikäs siinä ollessa. Hyttysiäkin lenteli jotka vähän häiritsi kun hyökkäsivät bossuparan kimppuun mutta siitäkin selvittiin. Koiria ja ihmisiä tuli ja meni ohi eikä Domi häiriöitynyt niistä. Vähän ennen aloitusta käytin Domin pikapisulla ja sitten takaisin kentän laidalle hetkeksi makoilemaan. Tuli huomattua, että ollaan edistytty siinä ettei Domi enää kisko täysiä kentälle kun otan sen autosta ulos vaan se tietää, että ekana käydään pienellä lenkillä jolloin se tekee isommat tarpeensa jos hätä on ja sitten mennään rauhallisesti siihen kentän laidalle odottelemaan ja käskystä kentälle.
Aloitettiin luoksepäästävyydellä, vaikka me ei sitä tulla enää kohtaamaan kokeissa, mutta koska porukassa on myös alottelijoita niin se oli ohjelmanumerona ja eihän se pahasta ole ihan jo Domin häiriötreenin vuoksi. Ekalla kerralla heittäytyi lonkalleen ja odotteli rapsutteluja. :D Toisella kerralla pönötti nätisti perusasennossa eikä välittänyt vaikka ohjaaja tuli tosi lähelle.

Luoksepäästävyyden jälkeen tehtiin paikkamakuu ja nyt menin jo vähän kauemmaksi kuin viime kerralla. Liinassa. Kesto taisi olla noin 2 minuuttia. Domi tärisi vähän jännityksen takia, mutta hyvin pysyi muuten eikä kuonokaan valunut hajujen perään kertaakaan! Siitä pisteet siis Domille.
Paikkiksen jälkeen heti suoraan ensimmäistä kertaa koskaan paikkaistuminen ryhmässä ja noin muutenkin. Ei olla koskaan treenattu kokeenomaisesti. Päätin antaa saman pysymiskäskyn minkä paikkamakuussakin eli paikka. En lähtenyt kovin kauas kun ei olla tosiaan koskaan tehty eikä varsinkaan kokeenomaisesti ryhmässä. Kesto 1 minuutti.Yllätyin jopa miten hyvin se pysyi. Puolivälissä vähän laski päätään, mutta ei valunut kuitenkaan maahan. Superpalkka ja sitten saatiinkin odottaa jonkun aikaa (Domi odotti käy maaten käskyllä) kun vuorossa oli noutokapulan pito jonka jokainen teki yksitellen.
Domillahan ei tässä ole mitään ongelmia. Hyvä pito ja ei tiputa kapulaa vaikka miten sitä härnäisi tai yrittäisi ottaa kapulaa siltä. Temppuilukin onnistuu kapula suussa.
Tokoilu on kivaa!
Pitotreenin jälkeen nouto kokonaisena liikkeenä ja saatiin tehdä liikkuroituna. Ekalla toistolla Domi lähti täysiä kuten aina, mutta juoksi kapulan ohi koska Domin minikapula hukkui ruohikon sekaan. Sitten menikin kuono maahan ja Domi lähti jäljestämään kapulaansa. :D Kapula löytyi ja täysiä takaisin. Uusi yritys ja tällä kertaa seurasi kapulaa katseellaan paremmin kun heitin sen joten juoksi kapulan luo suoraan ja löysi sen heti.
Loppuajan Domi saikin taas harjoitella odottelua maassa makaamalla kun seurasin muiden touhuja. Lopetus ja herkkupussi tyhjäksi ennen kentältä lähtöä. Treenien jälkeen minilenkki ja autoon lipittämään fitdogin palautusjuomaa. Kivaa oli ja Domi edistyy koko ajan häiriönsiedon suhteen. Jospa ensi kerralla otetaan jo liina pois jossain liikkeissä.
Tänään tokoiltiin lähikentällä kun halusin päästä testaamaan uusia treenipöksyjä. Heh. Materialismionnellisuus.
Häiriönä lentopalloa pelailevat ukkelit ja ohi ajavat autot.
Aloitettiin merkkitreenillä ja pitkältä matkalta. Domi havaitsee nykyään merkin jo kaukaakin hyvin ja nätisti paukuttaa suoraa linjaa merkille ja stoppaa heti käskyn kuultuaan. Ei näyttäisi olevan ongelmia ainakaan tekniikassa. Häiriö sitten taas asia erikseen, että miten kykenisi koetilanteessa havaitsemaan oikeat merkit ja ruudut, mutta ratkotaan noita ongelmia sitten vähän myöhemmin.

Merkkitreenin jälkeen hetkeksi tolppaan kiinni odottelemaan jonka jälkeen hinkattiin seuraamista. Muutaman minuutin ajan edisti ihan reippaasti, mutta empäs antanut tällä kertaa yhtään periksi vaan jatkoin vaan kävelyä tasan niin kauan kunnes löytyi oikea paikka ja siitä sai sitten kehut ja palkan. Ei kauaan seuruuteltu kun se selkeästi tarvitsee vielä ajatustyötä ohjaajalta ja johdonmukaisuutta.
Loppuaika leikittiin ja seuruuttelin oikealla puolella joka on selkeästi paremmin hallussa, koska olen opettanut sen alusta asti oikein ja rakentanut askel kerrallaan. Koeseuraaminen on mitä on, koska se käytös on ehtinyt vahvistua tän 3,5 vuoden aikana ohjaajan epäjohdonmukaisuuden takia.
Tänne se patukka p*rkele!


Huomenna tämä kirjoittaja valmistuu merkonomiksi ja Dompotti lähtee valmistujaisjuhliin mukaan. Mitäköhän siitäkin tulee. Jos Domi selviää noin suuresta ihmismäärästä ilman hepulikohtauksia ja pelleilyä niin alkaa tokokokeet tuntumaan pieneltä jutulta. :D
Tauko työstä on tehnyt hyvää Domille. Tänään se makoili ja torkkui tyytyväisenä pyöräliikkeessä ja Prismassakin otti vain rennosti.
Koneella olisi myös läjä kuvia jotka pitäisi käydä läpi ja purkaa niitä tänne. Ehkä se tapahtuu huomenna jos ehdin/jaksan.

Ferrari toivottaa hyvät yöt jokaiselle!

2 kommenttia:

  1. Mistä noi treenipöksyt on hankittu? Heti kiinnitin huomion, että onpas muuten kivat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pöksyt on tilattu Ruotsista. Ajattelin esitellä nuo paremmin jonkun postauksen yhteydessä. :)

      Poista