tiistai 5. toukokuuta 2015

Vauhdikas päivä

Meillä olisi tänään alkanut lpky avoimet tokotreenit tapiksella, mutta meninkin sitten iltavuoroon töihin ja olisi mennyt aikataulut niin tiukille, että tein uuden suunnitelman. Avoimet treenit joten sinällään ei edes väliä. Siellä porukka käy aina kun ehtii muilta kiireiltä. Ensi viikolla sitten mennään kun autokin käytössä joten Domin ei tarvitse koko iltaa odotella ulkona ja tylsistyä liikaa.
Aamulla kävin itse koulussa piipahtamassa jonka jälkeen kotia pakkaamaan reppuun kamera, namikuppi ja märkäruokapurkki. Ja tietysti bossulainen hihnan toiseen päähän. Ulkona paistoi aurinko ja todella lämmintä joten suunnattiin lähikentälle ennen töihin menoa. Ennen lähtöä sain päähäni syöttää Domille ainoan kaapissa olevan märkäruokapurkin ja siitäkös se idea lähti, että kokeillaan miten kaukopalkkaus toimii. Ensimmäistä kertaa ulkokentällä. Kaukopalkkauksen idea on Domille selvä ja sitä ollaan silloin tällöin käytetty sisällä ja joskus ulkona leikkimisen ohella.
Huomasin, että kaukopalkka voisi sittenkin olla Domin juttu. Se jaksaa työskennellä paremmin kun tietää sen palkan odottavan kupissa. Samalla se nostattaa Domilla niin paljon kierroksia, että joudun itse muistamaan tiettyjä asioita. Esim. minun täytyy olla mahdollisimman mustavalkoinen ja selkeä siinä miten käskytän. Erittäin maltilliset sanalliset kehut, koska liiallisesta kehumisesta lähtisi bossumoottorin mopo käsistä. Sen lisäksi täytyy yrittää muistaa etten vahingossakaan sano liikkeiden välissä Domille palkkasanaa (JES) tai se sinkoaa kupille. Koetilannetta ajatellen siis ja koska tämä tuntuu olevan Domille mieluisa juttu niin testataan kaukopalkkauksen teho ensi viikon kokeessa. Jätän kupin (jossa kansi) treenirepun viereen ja Domi tietää siitä sitten, että siinä se palkka odottaa.
Kentällä tehtiin ensimmäisenä paikkamakuu. Olin osan ajasta piilossa ja osan näkyvillä. Hyvin pysyi ja malttoi olla paikoilleen 3,5minuutin ajan. Välillä se katselee palkkakuppia kohti, mutta malttaa kuitenkin pysyä maassa ja tuijotelkoo mielummin kuppia kuin, että kaikkialle muualle kuten ohi meneviin koiriin. Ja kun Domi tiesi varmasti sen palkan olevan siellä ja että saisi sen jossain vaiheessa niin se oli selkeästi rauhallisempikin. Ei tärissyt yhtään mitä se yleensä tekee (jännitys). Pää heiluu vielä aika usein ees taas, mutta siihen puututaan ajan kanssa. Tehtiin yksi ainoa suoritus paikkamakuuta eli lopetin kerrankin jonkun liikkeen heti onnistumisen jälkeen, hyvä Jasmin! ;)
Paikkamakuun jälkeen seuraamista. Ensimmäiset metrit ja ekan käännöksen jälkeenkin vielä piip piip ja suuri halu mennä palkalle, mutta lälläslää Domi ei päässyt palkalle ennen kuin suostui tekemään seuraamista kunnolla. Edistää joojoo, mutta sekään ei ole nyt tämän viikon ongelma. Paikka ei kuitenkaan hirveästi seilaile eteen taakse ja tekee perusasennot kunnolla. Kunnon seuraamisesta sai sitten vapautuksen ja luvan mennä palkalle.
Seuraamisesta siirryttiin tekemään luoksetuloa. Domi ei oikein malttanut ensin kuunnella, koska RUOKA! Teki täydellisen maahanmenon... Ei muuta kun koira takaisin lähtöruutuun ja uusi toisto paremmalla menestyksellä. Erittäin napakka ja hieno stoppi vaikka pohja vähän ikävä koiran tassuille. Eipähän tule ongelmia luoksetulossa kun siirrytään ylempiin luokkiin ja mukaan tulee tuo maahanmenokin. Domi saa luvan kanssa lössähtää maahan niin täysiä kuin huvittaa kunhan joskus päästään sinne asti.

Sitten olikin hyvä treeniä stoppia seisominen liikkeestä avulla. Nätti stoppi oli ja nyt muisti mitä se seis käsky tarkoittaa. ;) Lopuksi vielä otettiin uusiksi luoksetulo ja tällä kertaa olikin nappisuoritus heti ekalla yrittämällä. Siihen lopetettiin aamun treenailut. Domi nautti kun kentällä oli t o d e l l a lämmin kiitos auringon ja hiekka vielä heijastaa sitä lämpöä.
Kuten huomaa niin asenteella mennään edelleen ja ei todellakaan olla vaivuttu epätoivoon viime kokeen jäljiltä. Ne ykkösethän vielä haetaan ja hallinta pelittää! Eihän siitä tarvitse edes keskustella. Ainakaan niiden ihmisten kanssa jotka tietää mihin tuo otus pystyy.
Domi osaa ja Jasmin opiskelee ohjaamaan koiraansa kunnolla. Piste. Aamutreenien jälkeen oli tosiaan edessä vielä iltavuoro töissä. Koska päätin ettei tapikselle lähdetä illalla niin otin Dompottimen mukaan ihmettelemään sinne maailman menoa. Domi pääsi pari kertaa uimaan ja ne kerrat oli molemmat tosi lyhyitä. Pari kertaa lelun hakemista ja ramppiin totuttelua. Se ramppi kun pelottaa Domia edelleen hitusen, vaikka jo muuten uikin kivasti ja hakee lelujakin. Työmatkat polkastiin pyörällä eli Domi sai ravailla vieressä. Domille tämä oli siitä erikoinen päivä ettei se olekaan vielä ollut koskaan iltaduunissa, mutta eipä tuo Domiin pahemmin vaikuttanut vaikka päivärytmi olikin normaalista poikkeava. Kotona tajusin ettei Domi juonut töissä kunnolla vettä joten mixasin sitten juomakuppiin vähän fitdogin herkkujauheita ja kuppi tyhjeni ennätysvauhtia. Sen jälkeen maistui vielä puhdas ja raikas vesikin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti