tiistai 19. toukokuuta 2015

Ryhmässä treenailua

Tänään päästiin Domin kanssa vihdoinkin lpky ryhmätreeneihin tapikselle. Treenaillaan alo-avo ryhmässä. Mentiin pyörällä ja sää oli tällä kertaa onneksi meidän puolella eli aurinko ilmestyi taivaalle joten Domin ei tarvinnut jäätyä odottelun aikana. Kun paikalle päästiin niin Domin kuono meinasi jumiutua hajujen perään ja yritti kaikin voimin kiskoa kentälle, mutta kun tajusi mitä tultiin tekemään niin ei enää huomioinut hajuja, muita koiria tai ihmisiäkään. Domi odotteli treenien alkua Käy maaten -käskyn alla ja oli todella hienosti siinä. Makoili rennosti kentän laidalla eikä innostunut vaikka tuttujakin ihmisiä käveli ohi joita Domi ei oo tavannut pitkään aikaan ja koiria meni ees taas ihan läheltäkin. Domihan on oppinut tuon Käy maaten -käskyn puolivahingossa kuulokoiratreenien merkeissä ja on ns. rauhottumiskäsky jota tulen jatkossa käyttämään myös tokoilun parissa. Nyt palkkasin satunnaisesti siitä kun kesti todella hienosti häiriötä. Eikä Domia edes jännittänyt yhtään tai mennyt muutenkaan lukkoon mitä se on tehnyt parissa viime kokeessa (erittäin hyvällä menestyksellä...). Ai mikä vaikutus ohjaajan mielentilalla...Ohjaaja voisi katella peiliinsä ja rakentaa omat palasensa kohdilleen. Tän saman fiiliksen ja olotilan kun saisi sinne kisakentille niin koirakin mahdollisesti toimisi ja tekisi parhaansa.
Palkkana treeneissä oli jauhelihakananmunamixaus jonka tein aikasemmin päivällä. Domin superherkkua.
Kuono ei mennyt edes maahan kun käveltiin kentälle ja kun kouluttajat hetken siinä miettivät miten tekevät ryhmäjaon yms. niin Domi makoili nätisti edelleen maassa ja malttoi mielensä.
Aloitettiin treenit hypyllä. Hyvinhän se Domilta sujuu jopa ensimmäisenä liikkeenä kylmiltään näyttävästi ja vieraalla esteellä. Ei ollut mitään ongelmaa. Vähän kuulemma perusasennossa jää liian eteen kun tulee takaisin, mutta se nyt johtuu vaan siitä kun palkkaan oikeasta kädestä, mutta muuten ei tullut mitään sanomista.
Sitten odoteltiinkin jonkun aikaan kun muut koirakot suoritti hyppyä. Osa teki vanhoilla säännöillä ja osa uusilla.
Domi oli kaikki odotushetket käskyn alla.
Siitä sitten siirryttiin toiseen päähän kenttään ja suoritettiin minuutin paikkamakuu. Domihan oli koko treenin ajan liinassa ettei pääse hepuliralleja tekemään ja häiritsemään muiden suoritusta kun paikalla on myös ihan aloittelijoitakin. Kouluttajan selittäessä Domilla pysyi hyvin katsekontakti eikä katse harhaillut vaikka ympärillä tapahtui melkoisesti. Vierellä treenattiin voi-evl juttuja ja edessä treenattiin luoksetuloa. Maahanmeno oli nopea, kuten aina. Jäin noin 4 metrin päähän seisomaan kun nyt harjoitellaan mahdollisimman paljon nimenomaan häiriönsietoa ja ettei jännittäisi niin paljon. Tänään Domi makasi hyvin ja ei tärissyt yhtään jännityksen takia. Kerran taisi nopeasti nuuhkaista maata johon tietty voisi puuttua, mutta muuten ei ollut ongelmia eikä vilkuile muiden koirien perään tai ohjaajien. Vapautin ja palkkasin maahan.
Tässä vaiheessa taas lisää odottelua ja Domi käskyn alla. Eikä edelleenkään turhia hajujen nuuskutteluja josta sitten sai lisää ruokaa. Ja oikeastaan olin yllättynyt miten vähän Domi nuuskutteli hajuja ja ei edes ryntäillyt kenenkään luokse vaan keskittyi ainostaan minuun.
Viimeisenä suoritettiin luoksetulo. Käytin takapalkkaa kun se muuten paukuttaa luoksarien stopeista läpi häiriössä. Ensimmäisellä yrityksellä vilkuili taakseen ja sitten se varastikin palkalle. Näin jälkeenpäin ajateltuna olisi pitänyt jo uusia heti kun kouluttaja ilmoitti, että Domi vilkuilee taakseen. Noh toinen yritys sujuikin jo kuten piti. Malttoi mielensä ja suorittaa liikkeen kunnolla. Nätti napakka stoppaus (nurmikkopohja) ja siitä sai sitten vapautuksen palkalle. Superpalkka ja treenien lopetus. FitDogilla nestetankkaus ja kotia juokseminen. Domi väsyy juuri sopivasti tuosta pyörämatkasta (3km suunta) ja on selkeästi semmosessa mielentilassa kun kentälle päästään, että tokoilukin onnistuu ja jaksaa keskittyä kunnolla. Pitäisi miettiä mikä olisi sopiva väsytystapa kisapäivinä ettei koira olisi ihan kierroksilla ja siten keksisi omiaansa, mutta mikä ei myöskään väsyttäisi liikaa koska sekin aiheuttaa sitten erilaisia sijaistoimintoja. Puhumattakaan siitä jos ohjaajakin väsyy.

Jatketaan ryhmätreeneissä käyntiä viikottain ja ohjaajalle mielentilatreeniä. Voisi miettiä jotain tiettyjä rutiineitakin ja vaikkapa vihjesanoja koirille, että se tietäisi mitä milloinkin tapahtuu kun sehän on jo todistettu, että tästä eteenpäin ei ihan tuurilla enää selvitä vaikka tuomarit Domista tykkääkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti