lauantai 2. toukokuuta 2015

Bossumoottorin lajitestaus

Domi pääsi ihmettelemään ja kokeilemaan spring polea kunnolla kun sain viriteltyä springpolen sopivista varusteista. Puller rinkulaan joustohihna kiinni ja se sitten puuhun. Tuo meidän joustohihna vaikutti hyvältä tuohon tarkoitukseen ja toimii siis joustona koiralle. Hihnan pituutta saa säädeltyä ja jouston osuus ei ole liian jäykkä bostonille mutta ei myöskään liian löysä. Puller rinkula taas tuntui sopivalta vaihtoehdolta, koska se on materiaaliltaan pehmeää, mutta kestää silti ja materiaaliltaan sellaista, että ei satuta suuta. Vaikka Domi repi välillä ihan kunnon voimallakin niin ei ruvennut ikenet vuotamaan ja puri muutenkin hyvällä otteella pulleria. Puller on myös erittäin taipuisa ja sopivan kokoinen bostoninkin suuhun.
Ennen lelussa roikkumista Domi kävi lämmittelylenkillä ja riehumisen jälkeen sitten vielä jäähdyttelyt.
Ensin Domi ihmetteli, että mitä sen pitäisi tehdä ja saako ihan oikeasti iskeä johonkin leluun kiinni täysiä, mutta kun tajusi homman juonen niin eipä tarvinnut toista kertaa näyttää sille mitä pitäisi tehdä. En ole montaakaan kertaan nähnyt Domia yhtä korkeassa vireessä. Leuka vaan väpätti innostuksesta, tassut steppaili ja silmät suurina tuijotti rinkulaa ja lupaa pompata kimppuun. Domi vaikutti tykkäävän todella paljon tästä hommasta eikä olisi halunnut lopettaa, mutta siinä vaiheessa olikin sitten hyvä käskyttää leikki kesken kun jäi vielä hyvä fiilis eikä päässyt väsymään liikaa ja eihän se muutenkaan ole hyvä jos tuntitolkulla roikottaa tuommoisessa koiraansa. Ompahan intoa seuraavallekin kerralle.




6 kommenttia:

  1. Teidät on haastettu! :)

    http://sheltt.blogspot.fi/2015/05/meidan-ensimmainen-haaste.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia haasteesta. :) Yritän kirjoitella vastaukset tämän viikon aikana vielä.

      Poista
  2. Siis onko ton spring polen ideana vaan revityttää jotain rinkulaa ylhäältä käsin? :D En muista tällaisesta kuulleenikaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D
      Springpolessa on jousto-osa ja sen päässä sitten on koiralle mieluisa lelu. Se voi olla rätti, rinkula, patukka tai mikä tahansa minkä saa kiinnitettyä ja kelpaa koiralle. Revitys on ideana. Vahvistaa koiran niskaa ja selkää. Pitbullit, amstaffit ja muutenkin bull roduilla tätä harrastusta näkee yleisimmin ja Domi kokeilee kaikkea muuten vain ja sovellettuna pienelle koiralle. Esim. itse pidän lelusta kiinni kunnes Domi saa pitävän otteen ettei se hypi miten sattuu ja tipu väärin alas. Olen myös koko ajan lähettyvillä varmistamassa.
      Googletuksella löytyy paljonkin erilaisia kuvia ja youtubesta videoita.
      http://www.game-dog.com/gallery/files/3/6/0/5/DSC00014.JPG

      Poista
    2. Ahaa, onpa hauska, voisi varmaan joskus testata! :D Yritinkin googlailla, mutta jäi silti toi perusidea pimeäksi :DD

      Poista
  3. Tämä oli mullekin ihan uusi juttu, meidän ukkeli (koira siis) voisi myös tykätä tuosta. Pitääkin testata :)

    VastaaPoista