perjantai 10. huhtikuuta 2015

Koirauimalassa

Domi lähti tänään töihin mukaan. Olen tällä hetkellä siis työharjoittelussa koirakylpylä-hotellissa Elämäni Koira Oy:ssa. Domi hengaili enimmikseen päivän häkissään jossa nukkui tyytyväisesti. Kun aamupäivän uimala-asiakkaat oli käyneet niin kävin hakemassa Domin ja viskasin sen altaaseen. Puolituntia se sai läträtä vedessä ja meni jo paljon rohkeammin itse siihen rampille. Pikkuhiljaa. Tällä kertaa ongelmaksi vaan ilmestyi ettei Domi käyttänyt takapäätään kunnolla... En tiiä johtuiko pelastusliiveistä jotka oli hitusen liian pitkät mahakappaleesta ja selästä vai onko kenties reidet pahemmin jumissa. Testataan vielä maanantaina toisten pelastusliivien kanssa mitkä sillä oli ekallakin kerralla ja jos ei ala takapää toimimaan niin kai tuo täytyy sitten viedä hierojalle/fyssarille hakemaan neuvoja. Voihan se hyvinkin olla jumissa fribanäytöksien jälkeen kun tuo takapää on muutenkin vähän omanlaisensa.

Joka päivä kun olen tullut töistä kotia niin Domi on nuuskutellut todella tarkkaan vaatteet ja kengät läpi ja sitten se saa ilohepulin ja juoksee ees taas. Huomenna olisi hallitreeni ja jo ensi viikolla avoimen luokan korkkaus. Hui!
Eilen käytiin opiskelemassa viittomakieltä ja Domi oli tietenkin mukana, koska ilman sitä ei kannata paikalle mennä tai saat selitellä, että miksi ei ole mukana. Dompotti maskottikoira, kaikkien rakastama bossulainen. En tiedä mikä Domilla oli, mutta se ei ole koskaan ollut noin hienosti siellä. Ei yhden yhtäkään piippausääntä tai muita sekoiluja. Nuuskutteli nurkat läpi  kun päästin sen vapaaksi ja sen jälkeen vaan katseli ihmisten menoa rauhallisena eikä edes yrittänyt hepuloida ja tunkeutua ihmisten syliin.
Kuvakollaasi vuosien varrelta. Samanlainen kuva, sama vuodenaika, sama kuukausi - eri vuosi - täysin sattumaa paitsi tämän vuoden kuva otettu jo tarkoituksella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti