keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Hihnan toisessa päässä

Tuli tuossa mieleen ettei täällä blogissa ole koskaan tullut kerrottua tarkemmin itse ohjaajasta. Kuka onkaan tämän kaiken takana ja minkälainen on historia. Yhden ainoan kysymyksen olen tämän 4,5vuoden aikana saanut liittyen ulkonäköön. Joka on jopa vähän yllättävää, että tosiaan vain yksi kysyy/kommentoi asiaa vaikka ollaan täällä netin ihmeellisessä maailmassa. Toki sehän on vain positiivinen asia. Onhan tuolla välilehdissä pieni esittely, mutta ei se kerro paljoakaan totuudesta. Joten aloitetaan...
Ikää löytyy mittarista 20 vuotta eli olen syntynyt 1995 ja asuinpaikkana Lappeenranta. Asun vielä kotona. Pienenä ollut poikatyttö joka totteli parhaiten nimeä Jasu kuin Jasmin. Nykyään se on toisinpäin. Ihan vain Jasmin vaikka joillekin vanhoille tuttaville ja perheen kesken edelleen Jasu. Yläasteen jälkeen hain eläinhoitajaksi ja kun en päässyt niin sitten mietittiin vuosi mitä sitä haluaa tehdä. Muutto ja kaikki suunnitelmat vaihtuikin opiskelupaikkaan Lappeenrannassa ja näin jälkikäteen ajateltuna en olisi eläinhoitajaksi edes lähtenyt, koska Domi ei olisi päässyt mukaan ja silloin ei oltaisi tässä tilanteessa missä nyt eletään. Domi tuli 2011 kesänä kun lopetin peruskoulun. Sitä sitten tuli opiskeltua kolme vuotta merkonomiksi erikoistuen toimisto ja taloushallinnon tehtäviin vaikka mielenkiintoa enemmän kaupalliselle puolelle jota tulenkin varmaan tulevaisuudessa tekemään, mutta koulutuksesta saanut hyvät perustaidot kun haaveilee omasta yrityksestä. Ymmärtää taloushallinon jutuista jotain ja kirjanpito yms. tehtävät onnistuu. Tällä hetkellä työttömänä ainakin alkuvuoteen asti, koska tammikuussa on uusi leikkaus josta pääsemme oleelliseen. Goldenhar oireyhtymä johon liittyy kuulo/korva, halkio, käsi ja selässäkin häikkää kun nikamia puuttuu (matala niska). Ikää 20 ja leikkauksia sitäkin enemmän takana. Vähän joka paikkaa melkein korjailtu ja leikelty. Koira kuin omistajansa, ennen leukaleikkauksia oli voimakas alapurenta ja alaleuka yläleukaa edempänä. Lyttynaamatiimi. Nykytilanne on se, että tehty pari osteotomiaa (leukaleikkausta) ja laitettu molemmille puolille leukanivelproteesit joten enää on lytyssä vain nenä joten ollaan lyttykuonotiimi. Rakennevikojen lisäksi puoleksi kuuro ja vasen korva on rakennettu kokonaan. Kuulen ainoastaan oikeanpuolimmaisella korvalla jossa kuulo on ainakin toistaiseksi normaali. Suuntakuulosta ei hajuakaan eli en pysty suunnistamaan mistä suunnasta ääni tulee. Ihan turha huudella selän takaa, koska en kuule ja en reagoi. Mielenkiintoista myös olla tuolla liikenteessä autojen seassa. Seuraan tosi tarkkaan uusien ihmisten kasvonpiirteitä, ääntä, puhetapaa ja pidän vahvan katsekontaktin joka taitaa toisinaan vähän häiritä joitakin. Heh, vaikka vahvasta katsekontaktista ollut hyötyäkin. En koe, että kiusaamista olisin kokenut paljoakaan ulkonäön takia mutta katseita saanut sitäkin enemmän ja edelleen toisinaan joku jaksaa jäädä tuijottamaan. Nopeasti ne tuijottajat häipyy karkuun kun tuijotan takaisin. Terveet ei tuijota. ;) Nuorempana tuli herkemmin huudettua tuijottelijoille takaisin, mutta nykyään ei jaksa kiinnostaa ja Domi vie kaikkien katseet.
Olen oppinut puhumaan tukiviittomien avulla ja olen käynyt pari kertaa viittomakielen kurssilla joten alkeet on hallussa. Haaveena kun on päästä vielä viittomakielen ohjaajaksi tai jotain vastaavaa opiskelemaan. Äidinkielenä kuitenkin ihan Suomi.
Positiivari joka ajattelee kaikesta ja aina positiivisesti. Kaikesta löytyy jotain positiivista ja jaksaa aina vain eteenpäin uudestaan isojenkin asioiden jälkeen. Vahva itsetunto. Huumori on iso voima ja meillä onkin paljon sisäpiirin vitsejä joita ei kaikki välttämättä ymmärrä koska vitsailen paljon itsestäni. Sanonta toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos niin mitäs sitten kun on vaan yksi korva? Tieto jää pyörimään vaa ympyrää ja tulee suusta ulos. Hölöttäjä siis. Puhetta riittää vaikka muille jakaa ainakin lähipiirin kanssa. Vieraampien ihmisten kanssa seurailen ensin tilannetta. Paitsi koirista voi hölöttää aina tuntemattomienkin kanssa joten Domin kanssa on ihana kulkea koska se vetää ihmisiä puoleensa ja laukasee tilanteen. Domin ansiosta tutustuttu niin moneen uuteen ihmiseen.
Entinen skeittarihopparilikka. Enää vaan hopparilikka. Suomiräppiä/hoppia kuunneltu pienestä asti ja tällä tiellä ollaan edelleen. Kirjoittelen myös omia sanoituksia ja toivon, että ne äänitetään vielä joku päivä. Joko itse tai joku muu. Skeittilauta on siirtynyt Domin käyttöön kun oma nilkka ei enää kestä enkä edes uskaltaisi. Niin paljon korjailtu naamaa etten uskalla ottaa riskiä, että saan leuat paskaksi laudan takia. Aikuistumista kenties? Pikku-Jasu kun oli rämäpää ja teki kuperkeikkojakin vaikka ne oli kielletty niskan takia.
Koiratyttö pienestä asti. Tai noh pienenä kissatkin oli kivoja, mutta koirat vei voiton. Ensin hoitokoirien kautta ja sitten kuvioihin tuli Nipsu ja Molla joiden ansiosta päädyttiin bossumaailmaan. Ennen koirailua pelasin sählyä ja soitin kitaraa. Olen ollut Domin elämässä mukana sen ensisekunneista lähtien Mäntsälän eläinklinikalla kun Nipsu keisarileikattiin ja siitä huristeltiin Nipsun ja pentujen kanssa takaisin Kotkaan jossa olin pentuja hoitamassa koko sen kesän. Aina kun tutustun uuteen koiraan niin on ihan pakko ruveta opettamaan sille temppuja tai puuttua johonkin ongelmakäytökseen. Toisin sanoen vähän testailla sitä koiraa, että jos joku kaipaa kouluttajaa niin kutsuu vaan minut kylään. Alunperin olin ottamassa valkoista paimenkoiraa ja muutenkin isompien koirien ystävä kunnes sattumus tuli peliin ja Domi syntyi. Olen edelleenkin kyllä isojen koirien ystävä tai no tälläisten bull-koirien/molossien/ruttuturpien.
Ajokortti ja oma auto löytyy joka auttaa paljon koiraharrastuksessa kun pääsee vapaasti kulkemaan.
Mitäköhän vielä? Tulevaisuudesta sen verran, että tammikuussa vielä yksi leukaleikkaus (alaleukaan implantti) jonka jälkeen mietitää nenää joka saa jäädä viimeiseksi isoksi leikkaukseksi, koska ei sitä enää aikuisen kroppa kestä samalla tavalla mitä silloin lapsena vaikka toipuminen onkin nopeaa, mutta ne pari ensimmäistä päivää on aina vähän töttöröö meininkiä. Tulevat leikkaukset ei kuitenkaa tule enää vaikuttamaan koira-arkeen ja voidaan jatkaa harrastuksia normaalisti. Tammikuun leikkauksen jälkeen tarkoitus ruveta miettimään töitä (koira-ala mahdollisesti) ja työpaikan saaminen ratkaisee sitten opiskelukysymyksen. Tekeekö sitä töitä vai hakeeko uudestaan johonkin opiskelemaan joka taas tarkoittaa sitä muuttoa pois kotoa täysin uuteen kaupunkiin. Katsellaan mitä se elämä tuo. Toinen harrastuskoirakin ois kiva ja Domille seuraaja kuulokoiratyöhön. Keväällä aloitan Dogbic-tunnitkin täällä Lappeenrannassa joten ainakin kunto kohonee niin pysyy bostonin vauhdissa mukana ja pääsee opettamaan muita ihmisiä. Jatkan myös frisbeekouluttajan tehtävissä ja tarkoitus on myös olla koirafrisbeeyhdistyksen hallituksessa kaiken muun yhdistystoiminnan lisäksi. 
Paljon nähty ja koettu, mutta hei elämä on. Olen täysin tyytyväinen. En tiedä paremmasta koska tää on parhautta joten miksi edes haikailla olematonta kun voi elää tässä hetkessä, tässä elämässä ja tehdä asioita täysillä sekä nauttia siitä mitä tekee. Tähdätä päämäärään. Mikä se ikinä sitten onkaan.

Erilainen työkoira, erilainen ohjaaja. 

isosta massasta poikkeava/
en oo tääl kuka vaan/
ajatukset liitää päässä vapaana/
jotta jaksais tän kaiken selkä suoran kantaa,/
vaihdan isommat siivet selkään/
tunnelin pääs valoa nään/
lennän vapaana ja lähen menemään/
suljen ovet selkäni takaa/
uudet tuun edestäni avaamaa/
katotaan mihin tää voima jaksaa kantaa/
pysyn tääl pystys ja jatkan matkaa/
ekoist askeleist kulunut monii vuosii/
tavotteet on vuosi vuodelt isompii/
elämänliekki sisäl palaa/
enkä päästä sitä sammumaa/
hetken kuluttua oon päämääräni päässä/
tuun käyttää ääntä päämääräs, kuljen eteenpäin päätä kääntämättä/

4 kommenttia:

  1. Sä oot roolimalli. Monesti omassa elämässä jää harmittelemaan pieniä omnettomia juttuja ja sit tälläset tarinat, kun on oikeesti isoja asioita tapahtunu nuorelle, saa mut tajuamaan et hei, kyl muutki pärjää eikä jää sängyn pohjalle itkemään. Oot ihan super!

    VastaaPoista
  2. Oot kyllä ihan huipputyyppi, mitä näin netin välityksellä oon seuraillut! Niin samaa mieltä ylemmän anon kanssa :)

    VastaaPoista
  3. Kiitoksia molemmille ihanista kommenteista. :)

    Tottahan se on, että välillä itseä ärsyttää kun jotkut valittaa mukamas niin turhamaisista ja pienistä asioista, mutta sitten taas toisaalta ehkä ne pienet asiat on joillekin suuria joten jokaisella oikeus murehtia pienempiäkin juttuja kunhan ei nyt koko elämä niihin kaadu ja näkee asioita toisellakin tavalla. ;)

    VastaaPoista
  4. Heh, heti huomasin yhtäläisyyksiä itteeni. Miten niin kouluttamassa kaikkien koiria aina joka käänteessä... Ja kiroomassa, kun ihmiset ei ymmärrä ees yksinkertasia koulutusvinkkejä... Huoh, osaa se koiraihmisen elämä olla rankkaa :D Mutta kuten muutkin sanoneet, sun elämänasenne on vaan ehkä parasta!

    VastaaPoista