torstai 3. joulukuuta 2015

Päivä Domin seurassa

Vähän selostusta, että pysytte videon tahdissa mukana. Tänään oli herätys n. 8 aikoihin ja ensimmäisenä käytin Domin ulkona jonka jälkeen sai aamupalan (lihaisan herkkumätön). Aamupalan jälkeen koira mukaan ja suunnattiin sairaalalle jossa kirjoittajalla oli oikojakäynti joten Domi sai sen ajan hengailla autossa (n. 30min, videon kohta jossa laitan takaboksin välilevyn kiinni ettei kukaan näe taakse ulkoa) jonka takia fleecehaalarikin oli päällä ettei Domille tule kylmä ootellessa. Sairaalalta huristeltiin käymään mummin luona jossa hengailtiin pari tuntia ja Domi sai siellä herkutella, tuhota leluja ja nukkua. Mummilta kotia ja pyörälenkille, koska ei huvittanut mennä tavalliselle käppäilylenkille kun satoi vettä vaakatasossa ja pitäähän sitä pyöräillä vielä kun kelit sallii. Pyöräilyn jälkeen leikkituokio ja sen jälkeen Domi sai jäädä hetkeksi kotia yksinään. Kun tulin takaisin kotia treenattiin meidän uutta temppua joka on nimeltään "nurkkaan" eli temppu jossa Domi menee johonkin nurkkaan "häpeämään". Temppuilun jälkeen syömistä ja siitä nukkumaan. Illalla iltalenkki pimeässä metässä otsalampun voimin, hierominen/venyttely, bot-takki päälle ja herkuttelua. Yöunille. Huomenna rauhallisempaa. Syömistä, lenkkeilyä, nukkumista ja akkujen lataamista viikonloppua varten. Messarissa nähdään!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti