maanantai 7. joulukuuta 2015

Koiramessut 2015

Yksi vuoden kohokohdista oli ja meni. Matkaan lähdettiin perjantaina joka alkoikin mielenkiintoisesti kun saatiin jonottaa kolarijonossa reilu tunti ja sen jälkeen oli erittäin mielenkiintoinen sää ajella, mutta perille kuitenkin päästiin. Yöpyminen serkun luona josta löytyy Domin kaverikin, Mindy käppänä joka oli Ruotsin reissullakin mukana. Vauhtia ja ääntä löytyi kaksikosta.
Molempina päivinä (la & su) meillä oli frisbeenäytös klo 13.30-14.00 Suomen frisbeekoirayhdistyksen porukan kanssa. Molemmat näytökset sujui Domilta tosi hienosti. Viime vuonna hehkutettiin kun Domi kykeni suorittamaan 1,5min esityksen kunnolla, tänä vuonna voidaan hehkuttaa koko viikonloppua ja molempia esityksiä. Meillä oli musiikin pituus n. +3min eli molempina päivinä yhteensä 6min häiriössä fribailua. Yleisöä oli todella paljon edellisiin vuosiin verrattuna. Joka laidalla oli porukkaa ja näytöshän oli siinä tapahtumakehässä eli ympärillä tapahtui koko ajan jotain. Silti Domi pärjäsi hienosti. Lauantaina sillä oli varmuuden vuoksi 1m grippi perässä kun se on ennen pomppinut niitten miniaitojen yli, mutta näyttävästi on vuodessa jotain parannusta tapahtunut meillä. Sunnuntaina sai tehdä esityksen kokonaan vapaana. Löytyy videoita ja kuvia molemmilta päiviltä. Lauantaina Domi ihmetteli yleisöä enemmän joka näkyi koppivarmuudessakin kun keskittyi kaikkeen muuhunkin kuin kiekkoiluun, mutta sunnuntaina meni huti ainoastaan iha pari heittoa ja niissä syy oli ohjaajan huonot heitot. Yksi forehand lähti vahingossa alaspäin jolloin laskeutui liian nopeasti, reisivaultsissa kiekko lipsahti ekalla yrityksellä kädestä jolloin se lähti pitkälle vaikka piti heittää korkealle ja mahan ylihyppy on meillä niin uusi temppu etten  siinä osaa vielä aina heittää kunnolla joten kyseisessä tempussa ei edes ole vaatimusta kopata Domilla, mutta muuten Domin koppivarmuus oli hyvä tuollaisella alustalla ja häiriöllä. Meidän kohdalla ei edes minkäänlaisia liukastumisia tai muita onnettomuuksia vaikka alusta on erittäin liukas ja haastava koirille, mutta sen takia otettiinkin Domin kanssa rauhallisesti eikä kiirehditty turhia. Kolmessa minuutissa kun ehtii kuitenkin tehdä vaikka ja mitä. Tekemään niin pienempiä temppuja kuin vähän isompiakin. Paras taisi yleisön mielestä olla Domin selkään hyppy ja pupuna istuminen. Onhan se hieno kieltämättä. Rolleriheitolla sieltä alas nätisti. Hyvät frisbeepäivät ja mahtava meno jokaisella koirakolla!



Frisbeenäytöksien jälkeen suunnattiin hyötykoiraständille hengailemaan klo 14.00-16.00. Hyötykoirapistettä oli muutettu paljon edellisiin vuosiin verrattuna. Ennen oltiin vuorotellen pienellä ständillä. Nyt hyötykoirille, pelastuskoirille, poliisikoirille jne... oli yksi iso alue jossa oli kaikki samaan aikaan koko päivän ajan. Ja tuo muutos oli selkeästi parannus, koska porukkaa kävi paljon paljon enemmän mitä muina vuosina. Siinä missä ennen suurinosa oli Domin faneja niin tällä kertaa suurinosa porukasta oli sellaista jotka kyselivät näiden työstä, koulutusvaiheesta, miten koiran voi saada ja muuta sellaista. Toki Domin fanejakin kävi moikkaamassa. ;) Domi saikin rapsutteluja kahden päivän aikana varmaan koko vuoden edestä. Sai rapsutuksia ja pussailuja. Bossun unelma. Domi käveli tälläkin kertaa ihan mallikkaasti tuolla. Mitä nyt välillä meinasi jäädä ihmistungoksen alle, mutta selviytyi kuitenkin kaikesta hienosti. Yllättävän moni osasi sitä lupaakin kysyä, että saako silittää joten pisteet siitä. Meidän kohdalla ei muutenkaan osunut esim. koiria jotka yrittäisi päälle käydä tai muuta ikävää niin koirien kuin ihmistenkään suhteen. Ensimmäistä kertaa koskaan Domi ilmoitti kännykänkin noin isossa häiriöpaikassa! Bileet! Lauantaina ennen messarista lähtöä Domi kävi antamassa mittansa Hurtan pisteellä niin pääsevät parantelemaan vaatteita bossuille. Onnistunut viikonloppureissu taas kerran. Domi osasi ihmisetkin moikata kunnolla ja lukee tosi hyvin kenen kanssa voi pusutella rajummin (puskea päälle) ja kenen kanssa täytyy ottaa rauhallisesti ja mahdollisesti pitää ne kaikki tassut maassa. Paljon hälinää ja vilskettä parin päivän ajan joten sunnuntaina alkoi koira olemaan jo vähän tööt kun päivät messarissa ihmisten pusutettavana ja illalla vielä koirakaverin kanssa piti riehua, koska uudet lelut. Pisti jarrutkin kerran sunnuntaina messarissa pohjaan, että mene yksinäs joten sai sitten sylikyydin niin ei tarvinnut kävellä. On se bossun elämä sitten helppoa.
Kyllähän niitä ostoksiakin lähti mukaan. Kukapa jättäisi ostamatta edes jotain messuilla, heh. Domi sai 1m grip-hihnan näyttelytouhuja varten Ilowillalta, Hau-Haulta läjä herkkuja, leluja ja hammaspurutikkuja, narupallo jossa karvaa ja karvapatukka D&C kojulta, painavia tokotötsiä ja yksi isompi tötsä D&C kojusta. Esiintyjien lahjapussista löytyi Royal Canin ruokaa 500g pussin verran ja vieläpä sitä samaa mitä Domi syö, kangaskassi ja esiintyjien paidat. Ennen lähtöä haettiin vielä 5 pussia Maukkaan uusia lihapullia ja kaupanpäällisenä kylmälaukku ja +1kg verran poronluita. Kyllä Domin nyt kelpaa ja paljon joululahjapaketteja tiedossa kun lelut menee kaikki pakettiin. Domia ärsytti eilen illalla kun joutui poseeraamaan ostoksien kanssa eikä niihin saanut edes koskea. Tylsää. :D Niin joo ja nähtiin myös Harrastava Chihuahua Bobo joten koirista piti tietty napsaista yhteiskuva. Molempia koiria kun yhdistää vähän erilaiset harrastukset rotuisikseen ja tuleva yhteistyö, Dogbic josta saattekin kuulla loppuviikosta lisää.
 
Domi kiittää fribaporukkaa, kuulokoirayhdistystä ja kaikkia jotka kävi rapsuttelemassa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti