tiistai 7. heinäkuuta 2015

Dompottimen arkielämää

Domi vietti eilen vapaapäivää. Nukkumista aamusta iltaan. Tänään Domi nukkui aamusta iltapäivään kunnes tulin kotia ja lähdettiin kyläilemään ja myöhemmin pidettiin tokotreenit kotona kun ei jaksettu lähteä ryhmätreeneihin vaikka olisi mieli tehnyt. Ensi viikolla uusi yritys.
Yöllä sain päähäni tehdä kiekkoinventaarion ja siitähän sitten tuli idea, että lähdetäänkös ensi viikolla Helsinkiin Frisbeepointin myymälään, koska eilen oli tullut Hyperfliten kuorma varastoon ja siellä olisi vihdoin SofFliten Pup kiekkoja!!! Tänään pistin muutaman kappaleen tilaukseen ja käydään ne ensi viikolla noutamassa. Nopeat syö hitaat joten vink vink vaan kaikille jotka on kaivannut Hyperfliten kiekkoja. Domi pääsee moikkaamaan Frisbeepointin väkeä. Valitettavasti Niina ja Jalle ei oo silloin paikalla, mutta ollaanhan me Helsingissä seuraavan kerran sitten hauhaun Eläköön Koirat viikonloppuna jolloin varmaan nähdään ja lupailivat tulla syyskuun alussa katsomaan koirafrisbeekisoja jos ei tuu muuta menoa.
Mutta niihin kiekkoihin. Niitä on 38. Alle puolet on säännöllisessä käytössä. CS ja SofFlite kiekot on lainakiekkoina treeneissä, Hero Pup 160 lätyt odottaa sitä pientä termiittiä saapuvaksi tähän taloon, Hero Pup 120 on Domin ensikiekko ja säilytetään muiston vuoksi, Jawzit meillä aktiivisessa käytössä, kumilätyt treeneihin ja leikkeihin. Paljonpaljon kiekkoja ja lisää vain pitää saada. Hulluutta kenties. :D Mahtava laji ja sehän vie mennessään.
Tarkoitus olisi ostaa myös ledilastuja jos niitä löytyy silloin. Ne kiinnitetään kiekkoon ja kiekossa näkyy sitten valo => syksyn pimeyttä ajatellen olisi mielenkiintoista kokeilla.
Mitäs puuhailtiin kotitokotreeneissä tänään?
Seuraamisen motivaatiotreeniä. Palkkasin erittäin tiheästi. Palkkausväli oli niin lyhyt ettei Domi ehtinyt lähteä edistämään vaan pysyi paikoilleen ja pää ylhäällä. Oli mahtava asenne ja into. Vielä kun näitä helppoja juttuja muistaisi tehdä ulkoilmassakin ja rakentaa oikeasti pohjat varmaksi.
Seuraavana merkin kiertoa. Tätä pitäisi vahvistella jonkun verran, koska Domille on opetettu merkki tosi vahvaksi ja se haluaisi jäädä sinne taakse seisomaan toisinaan joten käskysanana käytin nyt ympärisivu ja ajan kanssa häivytän sivu sanan tuosta käskystä kokonaan pois. Se 40cm tötsä olisi varmaan ihan hyvä hankinta näin alkuun. Mataliakin merkkitötsiä pitäisi ostaa jotta saadaan vaihtelua kaikkiin merkkiliikkeisiin (ruutu, ohjattu, kierto...).
Loppuun jumppailtiin kaukojen seisomis ja istumisasentoja. Tassujen liikkumiseen en puuttunut kun keskityttiin painon siirtoon ja että muistaisi painaa pyllyn maahan kunnolla kun siirtyy seisomisesta istumaan kun i-s vaihdossa se nojaa liikaa eteen jonka jälkeen unohtuu takapään käytön eikä pääse istumaan kunnolla. Tassujen liikutteluun puututaan pilkunviilaustreeneissä ja se on joku muu kerta. Kaikista hienointa oli huomata, että Domi varaa painoa sen ns. vammajalalle (oikea takajalka)!! Muutenkin se on kehittänyt siihen jalkaan lihaksia kun ennen se oli hiukan vasenta jalkaa heikompi (vasen takatassu nousee välillä ylös videolla joten sekin kertoo siitä että siirtää painon sille vammajalalle). En tiedä mitä on tapahtunut, mutta hyvä vaan jos menee parempaan suuntaa.
Domi viettää kotielämää vielä huomennakin. Torstaina se tulee käymään töissä ja pääsee altaaseen. Maha-arpikin täysin parantunut ja voidaan elää normaalia elämää. Ainoastaan tuota karvaa lähtee ihan hitokseen ja hilseilee välillä kiitos sterkkauksen, mutta jospa se tuosta tasaantuisi ajan kanssa ja Nutrolin öljyn avulla tai sitten siitä tulee kaljubossu. Molla junior.
Ensi viikolla Helsingin reissu joten sieltä tulossa päivitystä ja kuvia. Ehkä myday. Katsellaan, mutta sentään jotain muutakin kuin tokohöpinöitä. Olen muutenkin ensi viikon viikonlopun vapaalla joten yritetään keksiä puuhailua yhdessä.
Lukijoitakin ihan just tasan 130 tällä blogilla!! Kesän aikana on vielä tulossa sen kunniaksi jonkunlainen kilpailu joten pysykäähän kuulolla. Huippusuperhienotemppuvideon toinen osakin olisi tarkoitus kuvata vielä kesän aikana ja julkaista mahdollisimman pian kuvauksien jälkeen. Sitä odotellen. Youtubessakin pärähti satanen rikki tilaajamäärässä jo jokunen aika sitten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti