keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Keikkailua

Eilen pääsi Domi esiintymään ja kiekkoilemaan. Käytiin esiintymässä yhdessä koulussa. Aurinko paistoi, mutta ei onneksi ollut kuitenkaan liian kuuma ja esiintymispaikkana toimi aidattu palloilukenttä joten se oli Domille juuri täydellinen.
Päästiin koulunpihalle ja hetken kuluttua ei koiria enää näkynytkään kun lapset piiritti. Domia ei ahdistanut yhtään mikä on pieni ihme, mutta varmaan nautti, koska sai kerrankin huomion itselleen ja rapsuttajia riitti. Mikikään ei traumoja saanut ja oli innoissaan. Kuten aina. Mikille eka "edustuskeikka" ja hienosti suoriutui rapsuttelukoiran roolistaan. Domille kuitenkin erityiskehut hienosta mielentilasta ja toimivuudesta.

Alkuun heiteltiin Domin kanssa frisbeetä ja se olikin yllättäen heti mukana eikä ottanut häiriötä ympäristöstä tai uudesta paikasta. Ihan kuin olisi ollut kotikentällä treenaamassa. Rento mielentila. Fribailun jälkeen molemmat koirat oli kentällä ja saivat olla vapaana. Siellä ne juoksenteli lasten kanssa ja ottivat rapsutuksia vastaan. Välillä tarkastivat etten ollut kadonnut mihinkään ja sitten taas katosivat lapsien sekaan. Ensi viikolla olisi tiedossa lisää lapsia ja hälinää, mutta myös pidempi ajoreissu kun lähdetään käymään Tampereen suunnilla.

Lopuksi käytiin vielä moikkaamassa mummeleita ja pappoja äitin työpaikalla. Ainakin oli rauhallinen kotimatka kun koirat oli väsyneitä päivän touhuiluista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti