torstai 1. kesäkuuta 2017

Kesäsuunnitelmia

Kaikki muutkin joten listaillaan terrierikaksikonkin kesäsuunnitelmia.

Kesä startataan käyntiin reissulla ja suunnataan kuonot kohti Tamperetta ja, ehkä samalla reissulla käydään moikkaamassa Mikin kasvattajaa. Tämä tulee olemaan Mikin eka reissu.

Pari päivää reissun jälkeen saadaan avaimet uuteen kotiin. Joten pakkailua tiedossa kesäkuun alussa. Uudesta asunnosta löytyy lasitettu parveke ja voisin veikata, että koirat löhöilee siellä päivisin ja nauttii lämpimästä säästä ja auringosta (jos sellaisia kelejä tulee).

Muutetaan lähemmäksi kotikulmia ja sehän tarkoittaa sitä, että vanhat tutut treenikentät, metsät ja pellot on parin minuutin ajomatkan etäisyydellä ja niitähän hyödynnetään sitten urakalla taas kuten ennenkin. Josta pääsemmekin siihen, että aloitellaan treenaamaan ahkerammin ja koirat pääsee juoksemaan enemmän vapaana. Myös koirapuistoilu otetaan mukaan kuvioihin. Hyvä turvallinen aidattu juoksutuspaikka iltaisin näille kahdelle ja Miki pääsee varmasti välillä yksinkin, koska tykkää leikkiä muiden koirien kanssa. Domihan ei pahemmin välitä vieraista koirista ja puuhailee omiaan.

Kesään kuuluu tietysti myös uiminenkin ja tarkoitus olisi opettaa Mikikin uimaan. Domihan tykkää nykyään uida paljon ja juokseekin kaikki lätäköt läpi mitä vaan löytää joten odotellaan innolla kelien lämpiämistä.

Tiistaisin on tapiksella tokotreenit ja pyritään käydä niissäkin mahdollisimman paljon jotta saisi sitä rutiinia ja jotain tolkkua takaisin koko touhuun. Myös Miki pääsee treeneihin mukaan pentu-/aloittavienryhmään kunhan saanut kesäkuussa tehosterokotuksenkin. Rallytokotreenejäkin jos vaan ehditään mukaan.

Mätsäri tai pari Domin kanssa. Ja taakanvetotreeniä (ketjut, rengas, kärry), ellei jopa kisoihin asti pääsisi lähtemään kokeilemaan, että miten se sujuu.

Puuhaa riittää. Kuten aina ennenkin. Oli sitten kesä tai ei. Miki jatkaa pentuna olemista ja opettelee arkiasioita ja vahvistetaan niitä.  Ja Domi nauttii elämästään ja viettää 6v synttäreitään juhannuksen aikoihin. Mikikin jo puolivuotias kun kesä vaihtuu syksyksi.

Katsotaan jos saisin kameraa ulkoilutettua enemmän ja materiaalia kuvien ja videoidenkin muodossa. Domin temppulistakin on vielä pitkä ja temppuja riittää videoitavaksi, mutta tästä en tavoitetta ota itselleni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti