keskiviikko 30. elokuuta 2017

Miki 6kk

Niin se päivä koitti. Pikkupennusta tuli puolivuotias vintiö joka alkaa olemaan teinikoira. Domi tykkää tästä teinistä enemmän kuin pikkupennusta. Omastakin mielestä tuollainen puolivuotias on kivempi arjessa. Tuon ikäinen osaa jo paljon rutiineja jotka helpottaa arkea. Innokas oppimaan asioita ja jaksaa kauemmin kuin pari minuuttia. Hajut kiinnostaa ja varmasti ymmärtää tyttökoiristakin vähäsen, mutta ei toistaiseksi ole häirinnyt tekemistä suuremmin. Remmissä pöhiseminen vähentynyt huomattavasti ja ollaan lähempänä hiljaisuutta.
Miki ei oikein osaa mitään, mutta osaa kuitenkin paljon. Seuraavana voisikin päättää mihin harrastuslajeihin sitä keskittyisi eikä tekisi vähän kaikkea sinnepäin kun sillä tavalla ei edistystä tule ja onhan se aikataulutuskin helpompaa kahden koiran kanssa kun selvät suunnitelmat ja tietää mitä tekee kenenkin kanssa. Voisi myös ruveta opettamaan arkisia käskysanoja vahvemmaksi kodin ulkopuolella.
Oon aina halunnut koiran joka nauttii vapaudesta ja rällää menemään pitkin pusikkoja. Miki on juuri sellainen. Se juoksee vapaana ihan vain juoksemisen ilosta ja vetää isoa rinkiä täysiä. Välillä menee mukkelismakkelis johonkin pusikkoon ja sitten taas matka jatkuu. Hepulista huolimatta pysyy hienosti hallinnassa ja tottelee käskyjä. Domihan on hienostofifi ja kävelee ainoastaan polkuja pitkin metsässä tai lumihangessa, ravaa vauhdikkaasti pylly heiluen, mutta ei poikkea pois polulta ellei kuonoon kantaudu joku ihana tuoksu. Miki siis juoksee molempien edestä, koska voi.

2 kommenttia: