tiistai 15. elokuuta 2017

Koirien yhteiselo

Miki on asunnut Domin kaverina jo reilu 3,5 kuukautta. Aika kirjoitella tilannepäivitystä koirien väleistä ja mitä Domi tuumaa kaveristaan.

Paljon kehitystä tapahtunut kesän ja ihan viime viikkojenkin aikana. Domilla ja Mikillä on jonkunlainen viharakkaussuhde. Alkuun Domi provosoitui helposti. Parisen viikkoa sitten otin sängyn ympäriltä aitauden pois. Muutama päivä meni ennen kuin Miki sänkyyn tuli, koska eihän se siihen ollut tottunut ja antoi Domin olla rauhassa. Sitten kun Miki vihdoin uskaltautui sänkyyn niin n. kahtena yönä Domi saattoi kesken yötä säpsähtää hereille komentamaan pentua alas, mutta sai itse lähdöt samalla. Pari kertaa on myös pitänyt tapella jostain pienestä asiasta. Välien selvittelyä. Ja pam jotain loksahti paikoilleen. Yö kerrallaan Miki pääsi nukkumaan lähemmäksi Domia ja Domi ei enää yöllä herännyt. Miki seuraa Domia ja jos Domi nukkuu eteisessä lattialla niin Miki menee viereen. Miki odottaa kun Domi kulkee ensin ovista ulos. Jonkunlainen kunnioitus alkaa löytyä eikä leiki uhkarohkeaa jonka seurauksena Domikin on tasapainoisempi.
On se Domikin oppinut esim. ettei sille veljelle huudeta yöllä vaan jos ärsyttää liikaläheisyys niin menee ihan itse vaan nukkumaan muualle tai palkkaa saa molemmat eikä niistäkään tartte tapella. Tietysti Domi oppii muutenkin enemmän "laumaelämästä". Esim. Domin elekieli on koiramaisempaa ja on oppinut mm. leikkimisasennon eikä vaan rynni suoraan päi näköä ja oleta, että toinen nyt tajuasi mitä se haluaa.
Ekaa kertaa näin lähellä pidempään kuin pari sekunttia. Yö jolloin mietin, että milloinkohan Domi syö pennun, mutta tuollei ne nukkui melkein koko yön rauhallisesti. :D
Jossain välissä oli taas kausi kun Domi ei leikkinyt Mikin kanssa vaan oli huomioimatta, mutta nyt täällä taloudessa on joka ilta hepulileikkituokiot ja matot rullalla. Myös ulkona Domi intoutuu toisinaan leikkimään Mikin kanssa enemmän. Ruokailut on aina onnistunut samassa tilassa, mutta luut ja isommat herkkusyötävät kiihdyttää sen verran Domia, että silloin on aitaus välissä varmuuden vuoksi. Koirat myös matkustaa autossa erikseen. Domi on sen verran itsenäinen otus, että kaipaa omaa aikaa ja tilaa. Kaikkien mielenrauhan turvaamiseksi siis helpompi pitää erillään automatkat. Domi matkustaa takapenkillä kevythäkissä ja Miki on takakontin autohäkissä. Ja onhan tuo Miki jo sen verran iso poitsu, että ahdasta niillä kahdestaan olisikin, koska Domi ei tykkää jos joku on iholla kovin kauaa. Joskus kun uuden auton aika niin pääsevät molemmat matkustamaan takakontissa häkissä jossa väliseinä tai jonkunlainen muu systeemi.

Miki oppii paljon Domilta. Pari päivää se seurasi Domia kun se meni nukkumaan sängylle tyynyjen päälle ja hups vaan kohta siellä oli Mikikin. Domi on opettanut Mikille myös parvekkeen tähystyspaikan eli nojatuolin ja nojatuolissa onkin hyvä kyttäillä naapurustoa yhdessä. Miki on oppinut vihdoin myös paikallaanoloakin enemmän Domin avulla. Miki oppi ehdollistumaan myös pilliin, kiitos Domin joten luoksetulokäskytysongelmakin taisi ratketa.
Hihnalenkitkin sujuu mainiosti jo yhdessä, mutta hihnalenkkeilystä enemmän toisessa postauksessa, koska päivitellään Mikin ohitustreenitilannettakin.

Miki on sopivan rohkea ja kovapäinen kaveri, että selvinnyt hienosti Domin alkuprovosoinnista. Domi on kohdannut vertaisensa joka ei ihan heti anna periksi vaan yrittää aina uudestaan. Silti kaksi täysin erilaista koiraa. Domi on erittäin vilkas, pehmeä ja huomaa kaiken, mutta jättää reagoimatta. Miki on vilkas , kova ja terävyyttäkin löytyy sen verran, että reagoi helposti erilaisiin ärsykkeisiin, mutta tilanteissa joissa ei tapahdu niin ei myöskään kiinnitä mitään huomiota. Varmasti jonkunlaisia välienselvittelyjä tullaan vielä näkemään kun Miki jatkaa kasvuaan ja teini puskee enemmän esille, mutta ihmetellään sitä sitten. Miki ei kylläkään mitään tappelupukarityyppiä ole eikä se todellakaan provosoidu helposti rähinöihin joten voi olla ettei edes ihan heti lähde kokeilemaan onneaan Domin kanssa vaan tyytyy tilanteeseen missä nyt on ja kunnioittaa vanhempaa. Miki on sellainen joka haluaa olla kaikkien kaveri ja välttää turhia tappeluita. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti