perjantai 15. heinäkuuta 2016

Tokokatsaus

Pyydettiin tarkempaa selostusta Domin tokoliikkeistä ja missä kunnossa ne on.
Kisataan tällä hetkellä tokon avoimessa luokassa. Liikkeisiin ei olla niinkään keskitytty, koska suurinpiirtein kaikki hallussa. Suurin ongelma kun on hallinnassa ja itse koetilanteessa, mutta ei ole tullut tehtyä tälläistä tokokatsausta yli vuoteen joten hyvähän se on välillä ihan kirjoittaa ylös, etä missä mennään minkäkin liikkeen kohdalla ja niitähän voi ruveta sitten treenailemaan kuntoon. Samalla kun keskittyy koetilannetreeniin ja hallintaan.

Paikalla istuminen 1min, ohjaajat näkyvissä
Istumisessa on nyt pysynyt niissä kahdessa kokeessa missä se on istumisen suorittanut. Maahanmenopaikkiksessahan se on lähtenyt juoksemaan joten olen tullut siihen tulokseen, että istuminen on helpompi Domille. Ei kuitenkaan missään nimessä vielä varma liike jonka takia ei viime kokeessa suoritettu. Vaatii varmuutta Domille ja oikean mielentilan harjoittelua kun vähän ehkä jänskättää kun jää sinne vieraiden koirien kanssa ja koko koetilanne on jännä. Pitäisi lähteä rakentamaan vahvemmaksi. Ensin aika ja sitten matka. Myös rutiinia vaatii kehäänmenossa ja paikkisriviin siirtymisessä. Koko paketti pitäisi rakentaa kuntoon vielä.

Seuraaminen
Onhan sitä edistämistä saatu vähän kitkettyä pois, mutta edistää silti koetilanteessa ja jos ei kykene keskittymään kunnolla. Se on kuitenkin pienin huoli ja tällä seuraamisella saa mennä nyt loppuun asti. Jos ei enää ylemmissä luokissa pärjää niin ei haittaa. Viime kokeessa se seurasi metrin edellä poikittaen kun oli työliivit päällä (ei siis silti hylkäystä tullut koska korjasi kyllä paikkansa loppua kohden). Tarkoitus olisi siis treenata oikeanlaista tokoseuruuta työliivit päälläkin ettei se lähde siihen päiväkävelyseuruuseen. Juoksuosuudessa ei hyppää enää metriä eteenpäin vaan pitää paikkansa. Peruutus ja muutenkin askeleet on Domin vahvuus. Jos koko seuruukaavio olisi pelkkää peruuttamista niin ei olisi mitään ongelmaa. Silloin säilyy myös paikka. Ainoastaan unohtaa välillä sen perusasennon peruutuksen jälkeen, mutta se on pieni vika jonka saa korjattua helposti. Käännöksetkin onnistuu peruuttaen, mutta toki myös eteenpäinseuruussakin.
Seisominen seuraamisen yhteydessä 
Pysähtyy useimmiten ihan napakasti. Kun kävelen taakse niin nyt ruvennut tekemään sitä, että ottaa askeleen tai kaks ja kääntyy sivuttain katsomaan, että mihin menin. Siihen pitäisi puuttua ja muistaa palkata ahkerasti kuonon edestä eikä vapauttaa kun olen takana seisomassa.


Luoksetulo
Tuskin tulee yllätyksenä, että totean edelleen ettei ole ongelmaa. Pysyy maassa, lähtee luvan saatuaan täysiä tulemaan ja pyörähtää perusasentoon. Törmäily vähentynyt vaikka vetää edelleen kiepsahdustaktiikalla sivulle (stoppaa etutassut ja pyöräyttää takapään).
Istuminen tai maahanmeno seuraamisen yhteydessä
Maahanmeno onnistuu aina eikä ongelmia. Istuminen on sen verran epävarma vielä, ettei välttämättä koetilanteessa osaa sitä aina, mutta se on pelkkää kokemuksen puutetta ja liian vähän toistoja. Jatkamme siis harjoittelua.

Lähettäminen määrätylle paikalle ja maahanmeno (ruutu) 
Jos joku vielä muistaa niin Domihan hakeutui herkästi etummaisen oik.puolimmaisen tötsän taakse. Nyt se alkaa olemaan takanapäin ja 99% kerroista se paukuttaa menemään suoraan keskelle ruutua. Stoppaa vauhdikkaasti ja kuuntelee myös maahanmenokäskyä. Vaatii koetilanteessa vielä erottelua ruutu vs. merkin kierto vaikka alkanutkin hyvin ymmärtämään eri merkkiliikkeiden eroja.

Noutaminen
Varma ja nopee liike kuten luoksetulokin. Toisinaan menee liian vauhdikkaasti kapulalle, mutta en näe tässä liikkeessä mitään korjattavaa.
Kauko-ohjaus
Istu-maahan... Helpot ja onnistuu. Ei liiku ja tekee vaihdot ripeästi. Ylempien luokkien kaukot vaatii vielä hiomista (seiso-maahan, seiso-istu jne).

Estehyppy
Ei koskaan treenata, mutta kokeessa onnistunut joka kerta. Eli hallussa.

Merkin kiertäminen ja paluu perusasentoon
Vaatii pientä hiomista jotta onnistuisi aina koetilanteessakin ja isomman häiriön alla. Tekee kyllä, mutta aina voi olla varmempaa.
Saikohan tästä mitää kummallisempaa irti. Kyseessä bossu joten kovin tarkkaa ei edes tekniikkaa täydelliseksi hinkata vaikka tekniikan osalta Domi hyvin tekee sitten kun vaa saan palaset kohdilleen. Ainakin kokeiden pisteet sen meille todistaa. Kaikki liikkeet on valmiina (paitsi paikkis) ja vaatii enemmänkin vain pientä hienosäätöä ja toistoja. Suurin työ ollaan tehty ja tullaan tekemään sen rutiinin ja kehässä olemisen osalta. Luulen, että alan pikkuhiljaa löytämään sen oikean systeemin. Viime kokeessa Domi asteli kehään vapaana ja sillä mennään jatkossakin. En tiedä miksen ole aikaisemmin saanut aikaiseksi tehdä tuota. Vapaana meneminen kehään purkaa sen alkupaineen ja Domi ehtii parin sekunnin ajan tsekata, että mitä tapahtuu.
Paikkisriviin mennään hihnassa ja sitä pitäisi ruveta nyt harjoittelemaan ja rakentamaan joku oma rutiini siihenkin.

******************************************************************************

Ensi viikolla tulee pari kuvapainotteista postausta, koska huomenna lauantaina Domi lähtee reissuun 2 viikoksi. Ensin vietetään viikko mökillä Pohjois-Karjalassa ja siitä lähdetään Domin kanssa Ruotsiin viikoksi. Tiedossa paljon kuvia ja varmaan videoitakin reissusta. Ei ehkä reissun aikana, mutta elokuun puolella viimeistään.

2 kommenttia:

  1. Tosi kiva postaus, olisikos milloin siirtyminen VOI-luokkaan, vai pysyttekö vaan vielä tämän vuoden AVO:ssa? Tosi kivalta kuulostaa reissu, me lähdetäänkin Lappiin vikana sunnuntaina tässä kuussa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Domilla on vasta kakkostulos avoimesta eli ykköstä metsästellen ja sitten siirrytään voittajaan pelleilemään. :) Eli en osaa sanoa tapahtuuko se ihme vielä tämän vuoden puolella. Kunhan palaset loksahtaa paikoilleen niin eteneminen nopeutuu.
      Mukavaa reissua myös teille! :)

      Poista