sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Luonnetesti

Vihdoin koitti kauan odotettu päivä. Hetki jonka suunnitteli tekevänsä jo vuosia aikaisemmin. Nimittäin luonnetesti. Eka koira ja eka kerta ohjaajalle joten pakkohan se oli kokea vielä kun siihen oli mahdollisuus. Tulos saattaa yllättää monia, koska reaktiot poikkeaa hyvinkin paljon siitä miten Domi käyttäytyy arjessa ja työroolissaan.
Tuomareina Tarja Matsuoi ja Leena Turunen. Testi oli Lpky järjestämä ja pidettiin Haukkulaaksossa (Taipalsaaressa).

Alku vaikutti lupaavalta. Domi ei reagoinut autossa odotellessaan muiden testattavien koirien laukauksiin. Mutta kun oma vuoro tuli niin se olikin menoa. Kuumuus painoi ja pieni jännitys (koiralla). Tuomarin kanssa perus alkuhöpinät; nimi, ikä, miten asuu, koulutustausta, harrastukset ja muut oleelliset asiat. Leikkimiseen Domi lähti mukaan ja repi keppiä.
Kelkalla sanoi hauhau ja sitten perääntyi. Ei lähestynyt heti kelkkaa vaan katseli vähän kauempaa. Hetken päästä kuitenkin tuli katsomaan, että mikäs se siinä.
Hyökkäyksessä haukkui enemmän kuin kelkalle ja yllättävän kauan pysyi edessä. Väisti kuitenkin taakse eikä oikein lämmennyt enää sen jälkeen hyökkääjälle joten luoksetulo oli tällä kertaa ainakin täydellinen. :D
Näiden jälkeen nousi stressitaso, paineistuminen ja kuumuus korostui. Haalari => ahdistuskirkaisu ja meinasin lentää turvalleni kun sinkoi toiselle puolelle ja hihna jäi jalkoihin.
Tynnyri oli vika tikki. Ei ollut Domin mieleen. Järkytyksestä huolimatta tuli loppujen lopuksi kuitenkin tynnyrin päälle ja syliin (mielenkiintoinen reaktio, koska arkitilanteessa se olisi reagoinut niin että katsoo taakseen ja sen jälkeen heti tutkimassa, että mikäs se siinä). Tynnyrin jälkeen oli vuorossa pimeähuone tai no kaksi huonetta. Testaajat jäi siihen ensimmäiseen huoneeseen joten Domi tutki ensin sen ja pyöri siellä sun täällä. Kuitenkin hajun saatuaan tuli heti luokse ja syliin eli pärjäsi tässä osiossa hyvin ja omatoimisesti ilman apuja.
Seinälle jätettäessä ei tehnyt mitään ja kuulokoiraksi se on tottakai positiivista. Sitten oli ne ihanat laukaukset. Pam ja paniikki. Se oli siinä Domin osalta. Lopuksi käytiin kävelemässä sivummalla ja hetki vain oltiin Domin kanssa keskenään siinä rata-alueella kunnes rauhottui.

Pisteitä kertyi huimat 46 ja laukausarka, hylätty siis jos virallisesti mentäisiin tässä arvostelussa. Meillä otettiin vaan uuden kokemuksen kannalta ja kaikki oli odotettavissa. Ei mitään suurempaa merkitystä. Eikä syytä uusia. Kuulokoiratestit riittää.

Pääasia, että tiedän itse miten se toimii arjessa ja työssään jotka poikkeaa kuitenkin täysin tuosta testitilanteesta. Domi on pehmeä ja erittäin vilkas. Nuo ei tietenkään yllättänyt. Vilkkaaksi sitä on monet sanoneet. Huomaa kaiken mitä ympärillä tapahtuu, mutta arkena se ei reagoi ärsykkeisiin eikä testissä ilmenneet "huonot puolet" tule näytille arjessa. Puolustuksessa yrittää vähän, mutta ei vie loppuun asti eikä hyökkää, mutta ei myöskään pussaile hyökkääjää.

Toimintakyky +1b kohtuullisen pieni
Terävyys +1b koira joka ei osoita lainkaan terävyyttä
Puolustushalu +1 pieni
Taisteluhalu +2b kohtuullisen pieni
Hermorakenne -1 hermostunut
Temperamentti +1 erittäin vilkas
Kovuus -2 pehmeä
Luoksepäästävyys +3 hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
Laukauspelottomuus -- laukausarka

2 kommenttia:

  1. Hyvin näkyi testi menevän ainakin videolla, harmi kun kuitenkin tuli se hylätty tulos..
    Onko toi hihna tossa videossa teidän, kun on noin pitkä, yli 2m?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo videolla ei näy se hillitön läähätysahdistus. Tuloksella ei onneksi meille väliä. :)
      Ja hihna tosiaan meidän, mutta ei ole 2m eikä yli. Näyttää isolta kun pieni koira. Oiskohan n. 160cm. Lyhyempikin ois toki voinut olla, mutta tietääpähän seuraavan koiran kanssa. :)

      Poista