sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Kuulokoirakoulutus - Ovikello

Ovikellon ääni opiskeltu vihdoin ja viimein valmiiksi eikä siihen edes kauaan mennyt kun sai vaan aikaiseksi aloittaa, heh. Ovikello on yleensä ensimmäinen ääni joka lähdetään opettamaan, koska niitä on saatavina sellaisina joissa piuha niin kuin meidän treenipalohälyttimessä ja näin pystyy kontrolloimaan ääntä, mutta koska Domille oli aikoinaan kännyn alkeet jo hallussa niin aloitimme poikkeuksellisesti kännykällä jonka takia ovikellon opettelu jäänyt tähän päivään. Ensin mietin mitä teen Domin haukkumiselle. Sehän haukkuu ovikellolle koska wuhwuh joku tulee, mutta sitten päätin etten jaksa tehdä sille mitään kun ei kuitenkaan ole mikään räkyttäjä. Pari kovaa sanaa Domilta ja se on siinä ja kuulempahan ainakin jos joku siellä sitä ovikelloa soittaa. Toisena piti miettiä miten aloitetaan äänen opiskelu, kun en viitsinyt pimpotella ovenraossa ovikelloa joka kerta joten youtubesta etsin ovikelloäänen jossa olisi suht samanlainen pimputus ääni johon Domi osaisi reagoida kuten oikeaan ovikelloon ja äänen löydettyä lähdettiin ehdollistamaan sitä ihan niin kuin naksuttimeen tai muihin ääniin jotka on Domille opetettu. Ääni --> palkka, ääni --> palkka, ääni --> käsimerkki --> ilmoitus+palkka ja sitä rataa niin kauan kunnes sai jättää käsimerkin pois ja tadaa koira ilmoitti ovikellon. Palkkaan satunnaisesti äänien ilmoittelusta jotta motivaatio pysyy yllä.

Videolta näkee kuinka nopeasti se ääni olikaan rakennettu valmiiksi. Neljä virallista treenikertaa parin viikon sisällä ja lisäksi kaikki tositilanteet joita ei ole ollut mahdollista videoida, koska Domi ei saa aavistaa milloin sieltä joku tulee ja soittaa. Sen verran fiksu piski kuitenkin että tietää milloin kuvataan ja tapahtuu jotain. Ovikellon äänikin vaihtui parin treenikerran jälkeen, mutta koska perusteet oli jo Domilla hallussa niin ei sen uuden ymmärtämiseen montaa minuuttia mennyt koska kaikissa ovikelloissahan on suht saman tyyppinen korkea ääni (minun korvaan). Tunnistaahan se vieraissakin paikoissa ovikellot. Parin viikon aikana oli muutaman kerran muiden toimesta pientä hätiköintiä ja mokailua joka aiheutti koiralle epävarmuutta kun ihmiset ei malta odottaa siellä oven ulkopuolella joten ovi pysyi lukossa kun olin yksin kotona ettei kukaan paukahda sisään noin vaan jolloin pystyin edes jollain tasolla kontrolloimaan tilannetta ja palkata Domia mahdollisimman paljon oikeasta toiminnasta jotta siitä saadaan varmaa eikä semmoista epävarmaa höseltämistä. Nyt on kuitenkin ääni jo varma ja ei tarvitse avustamista. Vaatiihan se toistoja tositilanteissa joita hyvä vahvistaa silloin tällöin, mutta niin pitää muitakin ääniä huudattaa satunnaisesti jotta ne pysyy siellä muistissa ja rutiinina.
Varmaksi luokittelen äänen silloin kun Domi osaa ilmaista sen ilman käsiapuja ja viedä äänilähteen luokse (ellei kyse ole palohälyttimestä joka ilmaistaan maahanmenolla) ilman, että tarvitsee toistella "missä" käskyä ja kun Domi osaa ilmaista äänen siitä huolimatta että olenko minä istumassa jossain tuolilla/sohvalla tai makaamassa sängyssä tai vaikka niin, että seison/kävelen.

Ei tiedä jos vielä keksisi jonkun äänen jonka Domille opettaisin. Alunperin mietin pyöränkelloa, mutta se on ehkä vähän liian vaarallista puuhaa koska pyöräilen itse paljon Domin kanssa ja en halua, että se joutuu kesken juoksemisen miettimään ilmoittaako se kyseisen äänen, koska se aiheuttaisi vaaratilanteen. Ehkä seuraavana vahvistetaan sitä minun nimeen reagoimista jolloin Domi pystyisi kertomaan jos joku huutelee minua jossain päin. Viime maanantain citykierroksella joku huuteli Jasua, mutta en vaivautunut pyörimään ympyrää joten olkoot jos ei osata luokse tulla puhumaan. En ala metsästämään äänilähdettä niin isosta ja häiriöisestä paikasta kuin kauppakeskus. Ja tämän käytöksenhän jotkut tulkitsee niin ettei minua voisi vähempää kiinnostaa asia joten olisi sinällään jopa ihan hyväkin asia opettaa Domille tai sitten pitää kertoa ihmisille että huutakoon Domia jolloin ehkä voisi jotain reaktiota tulla koiralta josta näkisin, että nyt jotain tapahtuu. :D
Tai jos nimen opiskelu tuntuu vielä vähän vaikealta kun työuraa takana kohta vuoden verran niin voisihan tässä ajankuluksi opettaa mikron ja munakellon äänet jotka ihan hyödyllisiä siinä vaiheessa kun muutan joskus omilleni Domin kanssa. Eikä se herätyskellon vahvistaminenkaan pahasta olisi.

Tähän mennessä Domin opitut äänet; kännykkä (soiminen), herätyskello, palohälytin ja ovikello.

2 kommenttia:

  1. Myös (ellei ole jo tottunut)kaikenlainen pauke, ilotulitteet ja kiväärin laukaus ääni on hyvä olla tuttuja. Meillä niitä kuuluu päivittäin, kun metsämme toisella puolella on varuskunnan harjoitusrata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se hyvä jos koira on niihin tottunut, mutta niitä ei varsinaisesti opeteta kuulokoirille kun niitä ei tarvitse ilmoittaa. :) Domille on ilotulitteet ok ja muu pauke.

      Poista