keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Helsinkipäivä

Eilen taas kuonot kohti Helsinkiä. Normaalisti kuljetaan omalla autolla, mutta tällä kertaan tehtiin poikkeus ja lähdettiin Onnibussilla. Itsehän valvoin ti-ke vuorokauden putkeen, mutta Domi sai nukkua klo 4.00 asti tyytyväisenä. Domin hihnassa kulkeminen oli ihan sekoa touhua lähes koko matkan ajan joten kaupunkitreeniä luvassa lähiaikoina paljon. Bussissa Domi meni hyvin vaikka olikin uusi juttu. Tuollainen pidempi matka bussilla. Menomatkan se nukkui sylissä peittonsa alla ja paluumatkalla sammui pöydän alle ja nukkui koko 3h ajan putkeen. Hesareissulla Domi pääsi matkustamaan pari kertaa ratikalla, hengaili kampissa ja foorumissa, kävi nukkumassa mäkkärin ja kahvilan lattialla, sai uuden koirakaverin, kävi sairaalassa ja pääsi pussailemaan lääkäriä...Päivään mahtui paljon asioita ja läheskään kaikki ei videollakaan ole, koska esim. kävelyosuuksia en montaa kuvannut kun veisivät paljon "turhaa" aikaa videolta ja sairaalassakaan en kuvannut kun halusin keskittyä täysin Domin mielentilaan. Domiin suhtauduttiin positiivisesti sairaalassa ja Domi olisikin varmaan halunnut jäädä sinne. Mutta ei mitään hyvää ilman huonoa. Mikä hesalaisia vaivaa?! Okei ei saa yleistää ja johtuu todennäköisesti siitä kun siellä on 10x enemmän sitä väkeä, mutta voi luoja... Ensimmäinen tapaus sattui bussissa menomatkalla. Eräs nainen kävelee ohi ja tulee meidän takaa, mutta koskee matkalla Domiin. Pimeä bussi, koira joka nukkuu sylissä ja takaa tuleva käsi joka kurkottaa koiran yläpuolelle...Ei tulisi ainakaan itselle mieleen mennä lääppimään jonkun randomin koiraa tuolla tavalla. Saa kiittää onneansa, että Domi nyt ei säikähdä tai pure tuollaisissa tilanteissa mutta silti. Sitten päästäänkin sinne Helsinkiin. Mikä juttu tää on, että koiraa yritetään kutsumalla, viheltemällä ja ihme lässytysäänillä saada luokse varsinkin kun ei edes jäänyt yhteen poikkeustapaukseen. Tai sit ihan vaan kävellään ohi ja "ihan vähän" yritetään vaan silittää sanomatta mitään ja lässytetään taas jotain tuitui onko joku vähän söpö. Piti pistää Domi miun jalkojen väliin ja toimia ihmisblokkaajana, että tajuaisivat pysyä vähän kauempana. Ja ihmiset kävelee röyhkeesti vaan päin ja kukaan ei katso eteensä. Kiva siinä pitää koiraa tiukalla lyhyellä hihnalla ihan vieressä kun jäisi muuten alle. Mitkäköhän varoitusvalokyltit oikein hommaan, että ihmiset näkee sen olevan töissä ja, että tarttis vähän tilaa kun kokoa ei koiralta paljoakaan löydy. Domihan ei tuommoisista kutsuyrityksistä välitä kun ei se kerkee niitä edes kuuntelemaan kun pitää keskittyä kaikkeen muuhun, mutta välillä reagoi jos ollaan koskemassa ja sehän reagoi nimenomaan innokkuudella sitten (sitäkin kun pitää vielä treenata). Lappeenrannan kaupungilla treenaaminen on varmaan tuon reissun jälkeen Domille ihan ylihelppoa. :D Helsinkiinkin täytyy kyllä vielä lähteä ja ihan kokonaan treenimielessä. Niin ettei ole muuta menoa (ainakaan mitään tiukalla aikataululla) vaan keskitytään olemiseen ja kulkemiseen ja paljon nameja.

Jos jätetään nuo muut ihmiset ja Domin hihnakäytös pois listalta niin päivä sujui hienosti. Domi käyttäytyi hyvin kaikkialla ja lääkärinhuoneessakin osasi makoilla nätisti paikoillaan jo. Uuden koirakamun kanssa leikit sujui hyvin ilman mitään rähinöitä ja Forumissa Domi viihdytti ihmisiä tempuillaan kun piti saada valokuva kivoista jouluvaloista eikä siihen kelpaa mikään tylsä istumispose. ;)


2 kommenttia:

  1. Muutin hiljattain Vantaalta Helsinkiin ja oon niiiiiiiin samaa mieltä tota huomioimattomuudesta! Mulla on ollut ihan älytön totutteleminen näihin ihmisiin, kun oma koira reagoi siihen, jos sitä päin kävellään. Kyllä, usko tai älä, olen ollut niin paska ihminen, etten ole kouluttanut koiraani olemaan reagoimatta, jos vastaantuleva ihminen tulee suoraan kohti tyhjällä kadunpätkällä... Ja en kyllä aio kouluttaakaan, aijaijai kun oon kamala. Ai että mä vihaan helsinkiläisiä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että joku muukin samaistuu tuohon. :D En mie välittäisi Domin reaktiosta jos se olisi pelkästään "kotikoira", koska pieni koira joten sen saa kyllä hallittua hihnassa eikä ihan pahasti sekoile, mutta kuulokoiravirka velvoittais kouluttamaan se sietämään tuollaisia tilanteita ihan jo taidontarkistustestiä ajatellenkin joten paljon vaan treeniä nyt, mutta joo Lappeenranta tuntuu lukselta tuon reissun jälkeen. Täällä saa kävellä aika rauhassa ja väistetään. Välillä toki joku tulee koskemaan ilman lupaa, mutta tietysti kun täällä on paljon vähemmän ihmisiä niin se ei korostu niin suuresti. Ehkä yksi lähelle tunkeilija per.kaupunkireissu kun taas Helsingissä tuntui, että koko ajan joku yritti tahalleen häiriköidä. Ihan ihme touhua. :D Helsingissä taas on se asia paremmin, että koirat siedetään herkemmin kaupoissa ja muilla paikoilla + muita ulkopuolisia ihmisiä ei voisi vähempää kiinnostaa (negatiivisessa mielessä), kun taas täällä saa välillä vartijat peräänsä ja ihmiset huutaa kaupoissa "EI TÄNNE SAA KOIRIA TUODA" ja viimeistään siinä vaiheessa joku menee itkemään sille vartijalle asiasta...hohhoijaa. :D Ei oo onneks kuitenkaan koskaan tarvinnut asiasta tapella niiden vartijoiden kanssa. Tuntuu olevan isompi ongelma niille ulkopuolisille ihmisille joita asian ei pitäisi liikuttaa millään tavalla.

      Poista