torstai 5. marraskuuta 2015

Domin frisbeekoulu: Heitot osa 1

Uusi blogisarja. Domin frisbeekoulu. Frisbeekoulussa käsitellään paljon erilaisia heittotyylejä siihen tahtiin miten niitä itsekkin opin ja erilaisia temppuja ja eri opetustapoja niin pienille kuin isoille koirille. Eka osa on omistettu perusheitoille ja pari vähän erikoisempaa. Kuvamateriaalia ja video jossa on näytetty heittoja. Jokaisella on myös oma heittotyylinsä ja sormet asettuu hiukan eri tavoilla kiekon päälle. Tapoja on siis yhtä paljon kuin on heittäjiäkin. Olipa suuri yllätys. Kuvissa käytössä normaalin kokoinen Hyperfliten SofFlite lätty ja videolla SofFlite pup, koska olen itse oppinut heittämään pienempiä ja Domi ei isoa saa kiinni turvallisesti. Tällä kertaa käsittelemme heittoja nimeltään backhand, forehand, floater, butterfly, hammer, air brush mack, kick pass ja rolleri.

BACKHAND
Backhand = rystyheitto. Kiekko napakasti käpälään ja sormet nyrkkiin ja peukalo reunalle uriin. Yksi heitoista joka opiskellaan ensimmäisten joukossa. Se perusheitto. Heitto jonka suurinosa osaa joten kuten heti ensimmäisellä treenikerralla ja toistoja tekemällä paranee tekniikka ja tajuaa jutun juonen. Moni luulee, että pelkästään ranteen voima on se juttu mutta ehei. Eikä sitä kroppaa tartte vääntää ihan solmuu vaikka koko kropasta lähteekin voima. Pieni taivutus lanteella ja olkapää/kyynerpää ja ranne suorassa linjassa ja rannetta ei tarvitse äärimmilleen vääntää vaan pieni kevyt napautus riittää ja kiekko lentää. Pituusheitossa varsinkin tekniikka tulee tärkeään rooliin ja täytyy miettiä omaa asentoa. Tarpeeksi monta toistoa, niin nopeasti se jää lihasmuistiin eikä tarvitse miettiä mites sitä pitikään nyt asettua ja pitää kättä.
Hyvä paikka peukalolle on siinä kohtaa kun "urat" (ne viivat kiekon päällä) loppuu ja alkaa kiekon "lentopinta". Kiekkoa on hyvä pitää napakasti kädessä jolloin kiekosta saa vakaan otteen, mutta ei kuitenkaan liian tiukka ote jolloin irrotus on helpompaa. Heittäminen: Itselle opetettu niin, että kuvitellaan suoralinja josta vedetään kiekkoa eteenpäin (vähän kuin kiitorata) vetäen se kiekko tasaisesti läheltä rintakehää kyynerpää edellä ja ennen heittoa on hyvä ottaa edestä (mahdollisimman kaukaa) joku kiintopiste  mihin kuvittelee sen kiekkonsa heittävän, edestä suorasta linjasta se kiintopiste. Hartioista ja kyynerpäästä saa voimaa heittoon kun työnnetään eteenpäin ja sitten tulee se asia jossa moni mokaa ekana ja jossa mokaa tämäkin heittäjä kun rupeaa hätiköimään tai iskee väsy. Ranteeseen ei kohdisteta suurta voimaa eikä sitä väännellä mutkalle. Ranne pysyy lähes koko heiton ajan lukittuna ja vasta irtoamisvaiheessa napautus ja ranneliike koska jos rannetta liikuttaa ja vääntää liikaa niin se heikentää tarkkuutta ja se kiekko usein sinkoilee silloin yläviistoon tai lähtee jotenkin muuten oudosti. Kiekko pidetään tasaisena ja vedetään suoraa linjaa pitkin.

FOREHAND
Forehand = kämmenheitto. Kiekko asetetaan kämmenpuolelle niin, että reuna jää keskisormen ja nimettömän väliin. Nimetön ja pikkurilli tukee kiekon heittolinjaa peukalon lisäksi jolloin tekee siitä tukevan otteen ja etusormi ja keskisormi napsauttaa kiekon pyörimään. Jos etusormen pitää koukussa niin sillä saa voimaa enemmän ja kiekon pyörimään lujempaa. Tässäkin tärkeässä roolissa kyynerpää joka ohjaa liikkeen kulkua ja linjaa. Kiekko pidetään tasaisena.  Kyynerpää ohjaa ja heittolinja lähellä kehoa kuten backhandissä. Jos heittolinja on liian etäällä kehosta niin siinä häviää etäisyyttä ja menettää tehoa/voimaa. Ranneliike ei tässäkään ole suuri. Pieni ranneliike, mutta vankka ja lopussa naps.

FLOATER
Floater josta käytän nimitystä flätti. Peukalo edelleen siinä vanhassa tutussa paikassa, mutta muut sormet tasaisena. Itse käytän etusormea tukisormena jonka takia vähän koukussa. Nostetaan ylöspäin ja pyöräytetään paikoillaan eli ei heitetä eteenpäin vaan pyöräytetään tasaisena paikoillaan tai vaikka ylöspäin. Heitto jota voi käyttää vaikkapa jalan yli hypittävissä tempuissa, reisivaultsissa, selkävaultsissa ja sitä rataa. Ranteen liike hiukan isompi kuin back- ja forehandis, koska ei tarvita koko kropan voimaa tämän heiton tekemiseen. Ei kyllä ranteenkaan voimaa mutta liikettä joo.

BUTTERFLY
Butterfly = perhonen. Kutsun butteriksi ja se on myös Domille vihjesana. Butteri. Ei liity frisbeegolfauksen puttaukseen millään tavalla. ;)
Eli siis kieko peukalon ja muiden sormien väliin. Kiekko ylösalaisin. Napautetaan rannetta jolloin kiekko kierähtää ympäri. Tässä tarvitaan siltä ranteeltakin vähän voimaa mitä nopeammin tahdotaan kiekkoon kierroksia sekä kiekollakin aika iso rooli. Itse en SofFliteä saa kunnolla pyöräytettyä butterin tavalla toisin kuin vaikkapa painavaa Jawzia. Domillakin ollut hankaluuksia oppia tämä kuononsa takia, koska vaatii minulta tosi tarkkaa heittoa jotta se kierähtää juuri oikean määrän jolloin Domi ehtii saada sen kiinni. Edelleenkään onnistumisprosentti ei ole mikään 100%. Ehkä 50/50. Treeniä treeniä. Videolta näette miten päin sen on tarkoitus pyöriä.

HAMMER
Hammer = Hammeri. Täysin samanlainen ote kuin forehand-heitossa, mutta hammeri heitetäänkin toisinpäin ja yläkautta. Heitetään yläviistoon (ei liikaa) ylöspäin ja jos ja kun kiekko on oikeassa kulmassa niin liitomatkan aikana kiekko suoristuu ja liitää keskilinjalle ja koira saa siitä kopin. Kaartaa vasemmalta oikealle keskilinjalle (jos oikean puolimmaisella kädellä heität). Napautetaan ranteella liikkeelle. Oikeastaan tässä heitossa ranne on suht isossa roolissa ja taivutellaan enemmän. Heitto lähtee pään yläpuolelta.

AIR BRUSH MACK ja KICK PASS
Air Brush Mack jota kutsun snäpäytysheitoksi. Heitetään floater ja snäpätään avokämmenellä lisää vauhtia kiekkoon tai työnnetään vaikka eteenpäin ja kierroksia lisää kiekkoon. Erittäin kiva heitto.

Kick Pass eli potkuheitto jossa pistetään kiekko pyörimään floaterilla tai jollain muulla heitolla ja käden sijaan potkaistaakin jalalla lisää vauhtia ja liikettä.

ROLLER
Rolleri rullaa... Heitto joka ei lennä vaan menee maata pitkin jolloin on mainio heitto ensikertalaisille ja pennuille/nuorille koirille jotka vasta harjoittelevat kiekon ottamista suuhun ja sen perässä juoksemista. Ote on samanlainen kuin rystyote, mutta etusormi pistetään reunalle tueksi. Sen jälkeen käsi alaspäin, kiekko kohti taivasta pystysuunnassa ja vieritetään kiekko maata pitkin ranneliikkeen avulla. Heitto jota viskon Dominkin kanssa silloin tällöin kun sen mielestä on niin siistiä vaan jahdata maassa vierivää kiekkoa ja syöksyä sen päälle.



4 kommenttia:

  1. Itse asiassa koirakiekolla forehandiin tulee enemmän ranneliikettä. Jos heittää frisbeegolfkiekolla, tulee liike enemmän kyynärpäästä. Jollei ole ikinä ennen forhandia heittänyt, ei kannata paljoa liikutella alkuun kyynärpäitä, koska silloin kiekko lentää mihin sattuu.
    Butterfly-heitossa kannattaa pitää sormet enemmän auki, jolloin kiekko lähtee lentämään paremmin.
    Backhandissa ei rannetta kannata paljoa liikutella, sillä varsinkin suomalaisten ongelmina on ranteen yliliikkuvuus, kyynärpään asento (se ei saisi osoittaa taivaaseen) ja kiekon väärä asento. Kiekkoa tulisi kallistaa, että se lentää oikein.

    VastaaPoista
  2. Miksi Domilla on tuo liina perässään. Eikös se ole aika vaarallinen??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Domilla on kova halu välillä käydä naapurissa syömässä biolaatikolla joten liinan kanssa ei pääse karkaamaan (oma kotipiha). Se on tottunut siihen eikä ole koskaan vaaratilanteita ollut. Koirakavereiden kanssa aina vapaana ilman mitään hihnoja tai valjaita.

      Poista
  3. Kiitos vinkeistä! Tätä täytyy kokeilla viikonloppuna 😉

    VastaaPoista