torstai 5. toukokuuta 2016

Kuuro ohjaaja - kokeenomainen tokotreeni

Domi teki paluun tokon treenikentälle pienen tauon jälkeen ja kylmiltään aloitettiin avoimen luokan kokeenomaisella treenillä (istumisen suoritti sillä aikaa kun kasasin merkkitötsät kentälle, hyppyä ei tehty kun ei sitä jaksa erikseen kuvata). Domi näki palkan laiton taskuun (pallo) kotona ja enempää sitä ei palkalla viritelty ja houkuteltu. Kamojen kanto kentälle ja sen jälkeen pikainen kierros metsässä josta sitten suoraan aloituspaikalle, hihna irti ja hommiin. Poikkeuksellisen tästä kerrasta teki sen, että olin itse kuulokkeet päässä => sain suljettua kaikki taustaäänet pois. Kuuron leikkimisen idea lähti siitä kun Kuulokoira Midaksen omistaja kertoi, että "Sammutan laitteet kun aloitan radan jolloin äänet ei häiritse minua". Itselläni ei kuulolaitteita ole ja tuo kuuleva korva on terve joten piti soveltaa. Totesin kuitenkin, että tuohan voisikin olla kokeiltavan arvoinen juttu. Ei tietenkään kokeissa toimi tokon osalta, mutta treeneissä kyllä. Puolikuurona kun sitä reagoi milloin mihinkin ääneen kun ei pysty yhtään tietämään mistä suunnasta se ääni tulee ja kuinka läheltä eli onko syytä ottaa esim. koira kiinni tai muu yllättävä tilanne ja se vaikuttaa tottakai keskittymiseen joten tällä kertaa koiralta löytyi korvat ja ohjaaja oli kuuro. Domi kuuli kaikenlaisia ääniä joista osa kuuluu videollakin. Kentän viereisessä talossa oli porukkaa pihalla grillailemassa ja Domi kuunteli niiden ääniä välillä. Kuuluu autojen huristelua, moottoripyöriä/mopoja ja vaikka mitä mistä en itse kuullut yhtäkään. Keskittyminen oli ainoastaan juuri siinä hetkessä ja tekemisessä jonka seurauksena Domikin kulki mukana rennommin kun ohjaaja ei ajatellut ylimääräisiä vaan teki asiat yksinkertaisesti. Jospa näillä kuurotreeneillä saataisiin jotain vaikutusta ohjaajan pääkoppaan kisakentällekin. Vaikka mikäpä olisi kivempaa kuin kuulokkeet päässä oleminen kisoissa ja liikkuri selostaisi vaikka johonkin mikkiin mikä olisi yhteydessä kuulokkeisiin. Ei tarttis miettiä muita ääniä. :D
Domi suoriutui kokeenomaisesta treenistä hyvin vaikka itse sanonkin. Kentälle meno sujui oikeassa mielentilassa ja Domi lähti heti mukaan oikealla fiiliksellä. Sosiaalinen palkka toimi ja loppupalkkana oleva pallo oli myös kiva juttu Domin mielestä. Seuraaminen tuntui hyvältä ja näyttikin siltä. Hitusen edessä, mutta jos se noin hyvin pitää paikkansa niin jättipeukku. Peruutus on Domin yksi vahvuuksista. Pysähdyksetkin oli nopeita eli tarkkuutta löytyi. Luoksetulo, jäävät... perus juttuja. Luoksetulossa ei törmännyt tällä kertaa jalkaa vaikka millimetreistä varmaan puhutaan kun Domihan ottaa jalkakontaktin pyörähtäessään edestäpäin sivulle, vauhdikkaan näköistä ja tarkkaa. Ruutuun ampas täysiä ja vieläpä oikeaan paikkaan. Ei edes harkinnut tarjoavansa merkille jäämistä.
Nouto vauhdikas ja normaali. Kierto astetta hitaampi mitä normaalisti, mutta se onkin vielä vähän epävarma liike jos tehdään kokeenomaisena kaikki putkeen ja kentällä on paljon erilaisia merkkitötsiä. Kaukot hyvät eikä liikkunut mihinkään suuntaan, ohjaaja kumarteli liikaa jätössä - tiedetään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti