lauantai 23. huhtikuuta 2016

Freestylepyörittelyä

Päästiin Frisbeepointin tiimiin, siistiä! Vähän potkua treenimotivaatioon joten sen kunniaksi käytiin tänään vähän heittelemässä kiekkoa ja pyörittelemässä frisbeetemppuja. Tämän vuoden ekat fs-treenit. Viimeeksi temppuiltu ja tehty freestylehommia joulukuun messarinäytöksessä joten jo oli aikakin tehdä paluu kentälle temppuilemaan. Tarkoitus oli tehdä freestyle-esitys, mutta eihän heittäjä enää muistanut viime vuoden temppukaaviosta puoliakaan joten kokonainen fs-esitys jäi haaveeksi. En edes muistanut puoliakaan tempuista, että mitä Domi osaisi. Vähän vaan ruosteessa, mutta kyllä se taas tästä kun treenimäärä lisääntyy. Tehtiin yksittäisiä temppuja. Kaikenlaista mitä mieleen tuli ja pidettiin vaan hauskaa. Domin hypyt oli nättejä lukuunottamatta yhtä flippiä minkä vetäsi vähän överisti (laskeutui kuitenkin hyvin) kun heitin liian kohtisuoraan kiekon (tätä ei näy videolla). Omat heitotkin tuntui sujuvan ihan hyvin ja heitot oli monipuolisempia mitä ennen. Selkäpompuissa selkä pysyy nykyään jo täysin suorassa joten Dominkin on helpompi tasapainoilla yläilmoissa. Ei tuullut pahemmin yhtään joten noilla SofFliten lätyillä pärjättiin mainiosti.
Melkein tunti kulutettiin kiekkojen parissa. Kolmessa erässä tehtiin + juoma- ja lepotauot. Alkaa rytmitys onnistumaan eikä koira ehdi väsyä eli into pysyy alusta loppuun asti.
Tälle vuodelle voisi rakennella uuden temppukaavion ja etsiä uuden musiikin mitä käyttää esityksien taustalla. Mitään kovin tarkkaa temppukaaviotahan Domin kohdalla ei voi tehdä, koska se on tyypiltään sellainen, että kuluttaa osan ajasta ihmettelemällä yleisöä ja ympäristöä ja jos on oikein hauskaa niin vetää isoja kunniakierroksia ja saattaa käydä siellä yleisön joukossa, mutta nehän kuuluu nykyään meidän esityksiin. ;) Domi saa viihdyttää yleisöä ihan luvan kanssa omilla tempauksillaan eikä siitä oteta stressiä, mutta se vaikuttaa jonkun verran siihen temppukaavion suunnitteluun. Eiköhän silti tällekin vuodelle keksitä jotain kivoja temppuyhdistelmiä ja siihen sopiva musiikki. Samoin voisi treenailla uudenlaisia heittotyylejä ja sillä tavalla tehdä esityksestä monipuolisemman ja näyttävämmän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti