tiistai 27. lokakuuta 2015

Vetokoira mä oon...

Sunnuntai vietettiin neljä tuntia ulkoilemalla. Käytiin sulanmaan vetohiihtotreeneissä ja treenin vetivät Niina Forsblom ja Teemu Lojamo Kymen vetokoiraseurasta. Domi leikki vetokoiraa ja ohjaaja kuvaili muiden koiria ja potkutteli kickbikella. Soviteltiin valjaita tuolle ja löydettiinkin sopiva malli ja koko. Kickbiken kiskomisen sai kuitenkin vielä suorittaa toistaiseksi rukkan valjaillaan tällä kertaa. Aloitettiin pienellä pätkällä ensin ja loppujen lopuksi päätin, että lähden pienelle kierrokselle ja se olikin tosi fiksu idea lähteä nollasta liikkeelle tuommoseen reittiin. Ensimmäisessä vastassa erittäin jyrkkä ylämäki ja kun koirana bostoni niin joudun kannustamaan koiraa kiskomaan täysiä vaan ylöspäin ja samalla raahata potkupyörää. Hehe. Kunto kasvoi ellei muuta. Domihan juoksi koko matkan ihan onnessaan ja sillä riitti intoa ja kuntoa ohjaajankin puolesta. Hauskaa oli. Kyllähän tuosta vetokoiraksi olisi omaksi huviksi ja hömpöttelyyn, mutta taidamme valita sen taakanvedon kun saan mahdollisuuden ostaa valjaat joskus (ensi keväänä?). Taakanveto on se Domin juttu kun siinä ei tartte kiskoa hidasta omistajaa mihinkään. Silloin tällöin juoksemistakin aina kun ohjaajan kunto kestää, mutta siihenkin tarvisi hommata vähintään toisenlainen vetovyö ja joustohihna.
Hyvä päivä oli ja porukkaakin oli ihan hyvin. Sääkin suosi meitä. Pilvistä ja viileää, mutta ei kuitenkaan satanut joten mainio sää kaikille muille paitsi bostonille. Domi saikin hengailla haalari päällä. Muutama eri rotuinen koira treeneissä joka aina hienoa nähdä, että muutkin uskaltautuu kokeilemaan ja tutustumaan uuteen. Päivän aikana tuli paljon sellaista perus tietoa vetohommista ja moni varmasti sai tuosta päivästä jotain irti. Itselle tieto oli jo tuttua kun huvin vuoksi tähänkin ajat sitten tutustunut, mutta kertaushan on opintojen äiti. Ei mitään uutta kuitenkaan Domin suhteen. Sille toimisi parhaimpana motivaationa todennäköisesti joku ihana ihminen jonka luokse saa juosta luvan kanssa. Sehän on jo tiedetty jo ajat sitten, koska kyseessähän on Domi. Vetäminen ei ole Domille ongelma kunhan on motivaatiota miksi vetää. Voimaa ja intoa löytyy.

2 kommenttia:

  1. Ihan mielenkiinnosta: kun kerran sopivat valjaat löysitte, niin mikä merkki, malli ja koko? Kun ei noita ihan pikkukoirien valjaita ihan hirveästi ole ja varmasti bostonikin kohtuullisen hankalan mallinen koira, niin tietää sitten, jos/kun joku muu kyselee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Zero DC short ja Domille sopiva koko olisi xs/sl.

      Poista