keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Käpytokoa

Tokoilua kävyn voimalla ja bossupoweria. Keskiviikko aloitettu näppärästi tokotreeneillä ja treeniseuranahan meillä oli tuttuun tapaan Jenni&Rossi. Ulkona pakkasta ja maa jäässä. Tokoiltiin tuossa meidän lähellä olevalla hiekkakentällä ja kentälle rakennettiin kaksi ruutua. Molemmilla koiruuksilla aiheena yllätys yllätys siis ruutu ja molemmat sinne ruutuun löysikin. Rossi tokoili ekana ja Domi sai odottaa ja katsella kaverin juoksemista ees taas. Domin kanssa otettiin ruutuun lähetyksiä eri suunnista ja matkoilta. Parilla ekalla toistolla tarjosi istumista koska hrrrr kylmyys eikä voi kuunnella käskyjä, mutta sen jälkeen rupesi seisominenkin toimimaan. Ruutuun sinkosi jokaisella käskykerralla oikealle paikalle. Keskelle. Kosketusalusta oli ruudussa, mutta hyvin Domi olisi ilmankin sitä mennyt. Viimeisenä toistona ruutuun juokseminen ja ruudussa odotti Domin päivän suosikki - käpy. Ei tarjoa enää kovinkaan herkästi sitä oikeanpuolimmaista etualalla olevaa tötsää vaan ymmärtää, että ruutu on ruutu, merkille meno erikseen ja kiertäminenkin vielä kolmas eri asia. Kaikki nämä  erotetaan jo toisistaan. Ruutuilun jälkeen otettiin vielä merkin kiertoa ja hyvinhän se sinne irtoaa. Eikä edes ollut mahdottoman isot kaarroksetkaan tällä kertaa kun vauhtikin pysyi maltillisena villapaidan ansiosta joten nelivetojarrut toimi. Taskussa oli herkullista ankkaa palkkana, mutta Domi valitsikin palkakseen kävyn jonka se löysi kentältä. Käpy oli parasta ikinä joten sillä sitten mentiin. Mielummin muutenkin vahvistan lelupalkkaa vauhtiliikkeissä joten ei yhtään hullumpi valinta Domilta. Se vaan ei ole ennen suostunut palkkautumaan leikistä jos esim. vähänkin kylmä ja vieläpä joku vaate päällä, mutta näyttävästi nykyään tilanne on toinen ja ehkä tuon kanssa voikin tokoilla hyvällä motivaatiolla vaikka olisikin kylmempi keli jatkossakin. Käpy kun oli tarpeeksi järsitty niin vaihdettiin se karvaleluun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti