tiistai 18. marraskuuta 2014

Aivotyöskentelyä

Domin TOP5 aktivointivinkit muille energisille otuksille ja niille jotka kaipaa tekemistä kaiken muun touhuilun ohella.

1. Älypelit

Domilta löytyy kaksi älypeliä. Yksi puinen ja yksi muovinen. Molemmat vähän samantyylisiä, mutta toisessa pitää jo käännellä vipujakin, että saa luukun aukeamaan ja namit suuhun. Domille nuo on helppoja, mutta kyllä niihin muutaman minuutin saa kulumaan kun pari kertaa täyttää. Edes vähän nenän käyttöä ja aivotyötä jos muuten päivän aikana ei ole mitään ihmeellistä tehty. Ellei muuta niin ainakin noiden kanssa pelaaminen on todella hauskaa Domin mielestä ja ei ikinä meinaisi malttaa odottaa "ole hyvä" käskyä vaan vähän pitää vikistä ja stepata tassuilla sillä aikaa kun täytän luukkuja.  Itse olen käyttänyt ihan Domin omia nappuloita noiden kanssa, mutta voihan nuo täyttää myös erilaisilla namipaloilla ja mitä kaikkea keksiikään.
Domi on välillä vähän kovakourainen noiden pelien kanssa, koska terrierimäisyys. Ekana pitää paiskoa tassuilla ja repiä ennen kuin kokeilee, että mitä jos kuonolla tökkäisi. :D Ja kun tuo on melkoinen räkäkuolabossukka niin olen kokenut muovisen pelin parhaimmaksi, koska sen saa puhdistettua aina leikin jälkeen kostealla rätillä kuolasta. Puinen imee kaiken kuolan ja alkaa olla ihan limainen. Hyi.

Puinen - petenkoiratarvike
Muovinen - lemmikkistore

2. Aktivointilelut
Siinä Domin aktivointilelut. M-kokoinen Kong johon tulee tungettua jauhelihaa ja sitten heitettyä lelu pakastimeen ja sieltä sitten koiralle. Sen parissa saa kulumaan tunnin jos toisenkin riippuen miten tiiviiksi olen mössön tuonne sisälle tunkenut. Domi paiskoo lelua pitkin seiniä ja lattioita ekana jonka jälkeen se ottaa sen tassujensa väliin ja rupee kauhomaan kielellä safkaa ulos.
Välillä laitan noita isompia nappuloitakin tai sitten dentasticks tikun puolitan ja tungen tuonne sisälle. Toisinaan myös jotain herkkunamejakin ja märkäruokaa. Olisi mielenkiintoista kokeilla sitä kongeihin tarkoitettua tahnaakin, että miten toimii.

Toisena leluna Domilta löytyy tuollainen namipallo. Pallon sisällä on sokkelo ja sitä kautta namit sitten sieltä pikkuhiljaa tulee ulos kun koira pyörittää palloa. Ei kovinkaan kauaan viihdytä koiraa joka osaa paiskoa tuotakin seinille isolla voimalla. Namit on heti lattialla, mutta kyllä tuostakin Domi jotain viihdykettä saa.

Kong ja pallo - musti ja mirri

3. Pyyhekäärö
Varmaan meidän kaikista eniten käytetyin aktivointivinkki. Tähän tarvitaan pyyhe ja koiralle mieluisia nameja. Levitellään nameja sikin sokin pyyhkeeseen jonka jälkeen rullataan pyyhe ja sitten tehdään solmu. Ja koska Domi on Domi ja sille tämä on erittäin tuttu juttu niin rullaan pyyhkeen aina niin tiukalle kuin mahdollista ja solmunkin teen niin tiukkaan kuin vaan voimat riittää omissa käsissä. Koiralle joka ei ole tätä aikaisemmin tehnyt kannattaa solmia kevyesti.

4. Pahvipiilot
 Tähän soveltuu talouspaperi-/wc-paperihylsyt, kananmunan kenno, mehupurkit, maitopurkit jne...

5. Lelupiilo
Otetaan koiralle mieluisa lelu, käsketään koiran odottaa ja viedään lelu johonkin piiloon jonka jälkeen lähetetään koira etsimään. Ensin koiran voi antaa nähdä mihin lelu viedään ja siitä pikkuhiljaa siirtyy siihen ettei koira näe lelun laittamista piiloon. Koiraa voi myös avustaa ja ohjata käsimerkeillä näyttäen missä suunnassa lelu mahdollisesti voisi olla. Domi on tässäkin jo mestari ja sille ei tarvitse sanoa kuin ETSI ja se lähtee käymään huoneet läpi yksitellen ja tarkistaa joka nurkan. Tässä leikistä saa lyhyen tai pidempikestoisen. Riippuen kuinka vaikean siitä tekee koiralleensa ja mihin lelun laittaa piiloon.



6 kommenttia:

  1. Vinkvink: ei koskaan mitään kallista pyyhettä pyyhekätköksi, voi olla entinen... :D

    VastaaPoista
  2. Me ei kamalasti tehdä noita pahvipiiloja.... Koira tykkää niistä, mutta lattiat lojuu 1cmx1cm kokosista pahvin palasista niin voit kuvitella, kuinka mukavaa on siivota.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta mä ainakin siivoon niitä tuhat kertaa mieluummin kuin silpputtua sohvaa.

      Poista
  3. Pyyhepiiloon saa haastetta ja vaihtelevuutta laittamalla tilalle lakanan. Meillä tehdään (parisängyn vanhalla lakanalla) näin: lakana levitetään isoksi lattialle ja keskelle pistetään pari raksua - lakana taitetaan kahtia ja taas keskelle pari raksua - taas lakana taitetaan kahtia (tässä kohtaa olisi neljänneksen kokoinen neliö alkuperäisestä) ja raksuja jälleen keskelle - ja näin jatketaan kunnes lakana on sopivan pieneksi taiteltu. Pienelle koiralle varmaan extrahauska, kun lakana on iso :)

    VastaaPoista
  4. Aivan ihana blogi! Kokeiltiin koiran kanssa tuota pyyhepiiloa ja tykkäs ihan hirveesti. :)

    VastaaPoista