keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Arkilöpinää

Hiljaiseloa blogin puolella. Täällä elellään vain perus arkielämää. Tavallaan tapahtuu kaikenlaista, mutta ei kuitenkaan niin paljon, että jaksaisi blogiin päivitellä. Onhan sitä tullut 6 vuoden aikana kirjoitettua jo kaikenlaisista jutuista.

Mutta mitä ollaan tehty alkusyksyn?
On lenkkeilty metsissä, pelloilla, kaupungissa ja suolla. Koirakavereiden kanssa ja ilman. Domi touhuilee vanhoja tuttuja juttuja ja Mikin elämä koostuu pentumaisista teinikoiran touhuista, ohitustreeneistä ja uusien asioiden opettelusta. Mörköilyäkin ilmenee. Pöhisijä teini. Miki on kyllä tosi hauska ja kiva koira. Tykkään terrierimäisestä kovuudesta, vahtivietistä ja terävyydestä. Siinä on omat hyvät puolensa. Miki rakastaa juoksemista/hepulointia ja nauttii elämästään täysillä. Vapaus on siistiä. Kuvailisin sanalla vilkas, mutta rauhallisempi se on Domiin verrattuna joten Domi on erittäin vilkas. Pomppurotta joka yllättää vieraat ihmiset hyppyvoimillaan. Miki on oppinut leikkimään enemmän ja lelua pystyykin käyttämään jo palkkana perusasioihin kotona. Koko ajan kiinnostuu paremmin ja kantaa frisbeetäkin. Eli kyllä siitä kiekkokoira vielä rakennetaan ajan kanssa. Nopea kuin mikä. Domikin jää kakkoseksi tai sitten Domi antaa sen mennä edellä, koska Domin mielestä parasta on taklata kakara ja juosta esim. sivusuunnasta päin. Miki tykkää jahtausleikeistä joten molemmat saa sitä mitä haluaa ja leikit sujuu. Massakausi alkanut ja ei enää ole omaan silmään "ruipelo". Selkä ja rintakehä leventynyt. Pentupiirteet häviää ja tilalle tulee teinikoipieläin jolla on voimaa, mutta ei vielä ihan täysin hallitse kroppaansa. Tan-merkit vahvenee ja musta väri on tummunut.
Sitten Dompotti. Varhaismummeli. Domi on aloittanut treenaamaan rally-tokon kylttejä melkein tosissaan ja ollaan hiottu perusasennot (molemmat puolet) kuntoon. Domille tekee selvästi hyvää kun se ekana katsoo kun Miki saa tehdä. Aitaus vaan kolisee kun Domi yrittää ilmoittaa, että olisko hänenkin vuoronsa ja kun pääsee tekemään niin tekee oikein hienolla innolla ja siltä voi jopa vaatia jotain ilman, että pakka hajoaa ja tämän ansiosta ollaankin saatu muutama perusasia korjattua paremmaksi, koska ei ota enää samalla tavalla painetta. Domi on myös vihdoin timmiytynyt ja ei ihme kun liikkuu melkoisia määriä kuten vuosia sitten, kiitos Mikin. Domi on mekeinpä yhtä timmissä ja lihaksikkaassa kunnossa kuin ollessaan 2v. Tietysti ikä ja sterkkaus näkyy, mutta se on luonnollista. Mikin kanssa leikkimisen lisäksi ulkoillaan ja lenkkeillään vapaana ja hihnassa päivittäin noin pari tuntia. Sterkkauksen jälkeen rasva kertyi todellakin helpommin ja oli vaikea saada pois, mutta näin 2v jälkeen on näyttävästi tasapaino löytynyt ja on taas teräskunnossa. Bodaribossu taas nimensä veroinen. Bodaribossulla olikin onnenpäivä tänään. Kaivettiin frisbeet esille ja käytiin kiekkoilemassa ja koirat pääsi valokuvamalleiksi (kuvia tulee näkyville myöhemmin). Domin silmät suureni kiekot nähdessään ja olisi jaksanut juosta kiekkojensa perässä varmaan koko loppuillan. Ei edes lähtenyt mussuttamaan nurmikkoa mihinkään, koska kiekot oli pitkän tauon jälkeen niin överisiisti juttu. Ei haitannut ohikulkijat, autot tai edes tuttu kuvaajakaan (vaikka heittelin kuvaajaa kohti). Domi olikin melkein tunnin vapaana ja kertaakaan lähtemättä mihinkään omille teilleen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti