keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Valmisteluja

Hyvää ajan kuluttamista kun hankkii tarvittavia tavaroita ja pistää asuntoa valmiiksi pentua varten. Helppoakin tuo tavaroiden hankkiminen, kun suurinosa löytyy jo valmiina joten ihan kaikkea ei sentää tarvinnut ostaa. Muutenkin pysynyt hyvin kurissa kaiken turhan ostelu ja tullut hankittua vain oleelliset tavarat. Pari juttua vielä puuttuu, mutta nekin kerkeää vielä hakea kaupasta.

Ensimmäinen hankinta oli Kana Dimangi panta jonka ostin Jyväskylän messuilta samaan aikaan Domin pannan kanssa. Pitihän se saada kaksikolle omat tiimipannat. Kokeilin myös paracordista tehdä hihnan ja siitä tulikin sopivan kevyt pennun käytettäväksi. Domi testasi hihnan kestävyyden lenkillä ja hyvin kestää vetoakin. Sitten löytyy vielä Rukka hihna+pantayhdistelmä kun löytyi alennusmyynnistä Mustista ja Mirristä ja samalla reissulla ostin myös Puppy Kongin. Domilla kun on tavallinen ja isommassa koossa.
Ihmeitäkin tapahtuu ja en olisi uskonut tätä päivää näkeväni, mutta kyllä. Tuli hankittua kantolaukku. Pentu tulee kuitenkin kulkemaan erittäin paljon mukana kaikkialla joten pääsee tarvittaessa laukkuun lepäämään ja matka jatkuu ongelmitta. Toimii myös kuljetuskoppana autoilussa ainakin alkuvaiheessa (turvavöillä takapenkkiin kiinni) kunnes selviää pärjääkö Domin kanssa samassa autohäkissä vai ostanko oman autohäkin takapenkille missä Miki sitten matkustaa.
Kuppejakin kaapista löytyy, mutta keraamiset kupit on vähän huonot tuolla laattalattialla kun liukuu vaan joten ostin metallikupit kumipohjalla molemmille. Mikille sinisenä ja Domille pinkkinä. On helpompi sitten pitää puhtaanakin ja kevyet. 
Ja viimeisenä tietenkin ruokasäkki, 6kg. Ei tarvitse heti kuukauden päästä olla kaupassa. Pennut ovat kasvattajalla syöneet raakaa ja tottuneet myös nappulaan (Canagan, country game small breed). Miki tulee täällä syömään 50/50 taktiikalla. Lihoina menee Maukkaan täysravinnot.
Miki tulee olemaan erillään Domista yksinolot joten tuli hankittua pentuaitaus. Tyylikkäästi pinkin värinen. Pentuaitauksen paikka tulee olemaan tuossa keittiönurkkauksessa. Sinne tulee tietenkin peti peittoineen, vesikuppi, pisualustoja ja leluja. Pisualusia ja pyyhkeitä onkin yhden ison kestokassillisen verran. Se onkin eri asia, että kuinka kauan Miki tuolla aitauksessaan viihtyy. Kun se sieltä yli tulee niin, sitten saa olla vapaana koko asunnossa, mutta jos edes alkuajan siellä tykkäisi olla niin kiva. :)
Näiden ostosten lisäksi on tullut ostettua nahkapuruluita yms. pureskeltavaa.

Valmiina löytyy:
* autovaljaat (Domin pentuajalta)
* kynsisakset
* ihan liikaa leluja
* älypelejä
* pissa-alustoja ja pyyhkeitä
* punkkipihdit
* matolääkkeet
* ensiaputarvikkeet (sideharsoa, teippisidettä, puhdistusaineita, canikur, kipulääkettä...)
* tassuvoide, silmä- ja korvahuuhteet.
* fleecepusakka ja ehkä jotain muitakin vaatteita
* laukullinen frisbeekiekkoja 

Ostoslistalla:
* Nimilaatta pantaan
* Valjaat (käydään sovittamassa yhdessä pennun kanssa)
* Nutrolin pentuöljy

Kaksi viikkoa pentuun on....Päivät senkus vaan vähenee. Pentuaitauksen viritän viimeistään ensi viikolla paikoilleen niin Domi ehtii sitä ihmettelemään ja tietokoneen johtojen eteen laitan jonkun kompostikehikon tai muun väliseinän niin ei vahingossakaan pääse livahtamaan tuonne pöydän taakse maistelemaan johtoja. Mattokin pitäisi vaihtaa toiseen jonka voi pentuajan jälkeen viskata sitten roskiin tarvittaessa. 
©Sari Uusitalo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti