keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

"Sarantais Friend To Everyone"


Miki. Terrieritermiitti (Domi saa luovuttaa tämän tittelin seuraavalle). Karvallinen karvaton. Miki on ulkonäöstään huolimatta amerikankarvatonterrieri (outcross) uros. Syntynyt 27.2. eli ikää 5vk 2pv. Miki kotiutuu tasan 3 viikon kuluttua ja siitä tulee Domin pikkuveli. Emä on amerikanrottaterrieri ja isä amerikankarvatonterrieri. Miki rekisteröidään amerikankarvatonterrieriksi. Roturisteytyspentue.

Miten, miksi ja täh?
Päätin jo vuodenvaihteen paikkeilla, että noutajakoiran aika on myöhemmin tulevaisuudessa. Sellainenkin vielä tulee, mutta ei nyt, vaan sillä välin katsellaan joku sellainen rotutyyppi kaveriksi josta Domi saa tasavertaisen kaverin ja luonteet osuu yhteen.
Tähän rotuun tutustuin Kuulokoira Midaksen kautta. Domi on Midaksen tavannut ja muitakin amerikankarvattomia. Yhteinen sävel löytynyt heti kaikkien kanssa eikä ole ollut turhia pörinöitä. Eikä ihmekään. Kyllähän terrieri terrierin tuntee ja aht + bostoni ovat keskenään suht samanlaisia rotuja. Jonkun aikaa oli ainoastaan ajatuksen tasolla, kunnes selvisi, että karvallisia pentuja olisi tiedossa kevään aikana. Jokunen hetki tuli asiaa mietittyä ja pohdittua ennen kuin tein päätöksen. Kolme kuukautta myöhemmin ja ollaan tässä. Käytiin pentuja katsomassa Sipoossa. Miki tulee sijoitukseen.

Domikin pääsi pentuja tapaamaan ja voi, että kun oli innoissaan. Domi ei ole koskaan ennen ollut tekemisissä noin pienten pentujen kanssa, mutta oli kuin olisi ollut aina ennenkin tuollaisten pikkutermiittien parissa. Hyvin varovainen ja omalla tavallaan jopa hillitty, Domiksi. Bossumaiset hepulit sai tietysti, mutta osasi väistää pentuja eikä jyrännyt niitä alleen. Nuuskutteli pentuja ja innostui jopa leikkimäänkin niiden kanssa. Varsinkin Mikillä ja Domilla meni kemiat kohdalleen. Leikkivät ja Miki seurasi Domia ja kiipeili sen päällä. Jos Domi ei halunnut pentua iholle niin lähti vaan sivummalle eikä liikaa yrittänyt komennella. Pennut yritti Domilta imeä maitoakin niin siinä vaiheessa Domi varoitti ärähdyksellä ja leikit jatkui. :D Domi oli myös erittäin tyytyväinen kun sai taas paljon rapsutuksia. Nukkui sikeästi kotimatkan. Rankkaa hommaa tuo pentujen kanssa leikkiminen.

Kun Miki kotiutuu niin varmasti siinä on totuttelemista, jokaisella. Miki opettelee elämään pienemmässä laumassa ja Domi opettelee jakamaan huomiota ja elämään kaverin kanssa. Kaksi pientä koiraa kuitenkin helppo laittaa erilleen yksinoloaikana vaikka on pieni asunto (yksiö), joten molemmille tiedossa yhteisen ajan lisäksi myös omaa laatuaikaa. Miki tulee olemaan yksinoloajat ainakin alkuun omassa aitauksessaan ja kunhan koirat tottuvat toisiinsa jonkun ajan kuluttua kunnolla niin saavat olla yhdessä.
Mikillä ei ole toistaiseksi suurempia suunnitelmia tulevaisuutta ajatellen kuin olla touhuava koiranpentu, nauttia elämästä ja, ehkä vähän järsiä frisbeekiekkoja ja ystävystyä Domin kanssa. Aika näyttää mitä pikkumiehestä kasvaa. Aloittaako kuulokoirakoulutuksen vai onko aloittamatta niin en tiedä vielä. Peruskoulutus ja erilaisiin tilanteisiin tottuminen kuitenkin kuuluu pentuarkeen ja varmasti ottaa Domista mallia jollain tavalla kun Domi ilmoittaa ääniä ja tekee työtänsä. Oppii siinä rinnalla. Harrastuksista frisbee on varmin jos vain tykkää lajista. Kokeillaan varmaan myös agiliitelyä kurssin verran ainakin ja rallytokoilua.
Blogi tulee sisältämään pentumaisia fiiliksiä tästä eteenpäin ja kertomuksia arjesta sekä koirien välisestä suhteesta. Tämän 3vk odottelukauden aikana blogiin ilmestyy vielä tavarahankintojen esittelyä ja sen semmoista.

2 kommenttia: