tiistai 23. helmikuuta 2016

Lepolomailua

Tai ainakin yritetään kovasti. Monet kerrat oon meinannut päästää Domin vapaaksi kunnes muistan, että ainii ei saanut riehua vapaana hirveesti ja yritetään kyllä malttaa viikko tai kaksi ottaa vähän rennommin. Treeneissä kuitenkin käytiin viikonloppuna kun lauantain tokotreeneissä keskityttiin enimmikseen paikallaan oloihin (istuminen/maahanmeno). Oli tosi kivat treenit. Tehtiin paikoillaan istumista/maassa olemista niin, että koirat ringissä ja ohjaajat käveli sitten siihen ringin keskelle. Kivaa vaihtelua tuommoset muodostelmat ja treenit sen perus vierekkäin olemisen rinnalla. Koirille vähän häiriötä ja ohjaajille vaihtelua. Paikallaanolon jälkeen treenattiin häiriökäskyjä eli koiran piti pysyä istumassa/maassa ja kouluttaja tuli siihen lähelle antamaan istu/maahan käskyä ja koirat ei saanut siihen reagoida (koira maassa, kouluttaja käskee istumaan jne). Domi kun on tommonen hissikoira (menee ylös alas herkästi koska sille on paljon treenattu käskyerottelua) niin meni ekalla toistolla huijaukseen, mutta sen jälkeen helpotettiin vähän ja onnistuttiin. Lopputunnista Domi ei reagoinut enää häiriökäskyihin. Domi suoritti myös vapaana yhden paikallaanolon. Vapaana monen kuukauden jälkeen ryhmätreeneissä. Huikeeta. Luoksetulonkin suoritti vapaana. Kyllä se luotto tästä taas alkaa kasvamaan pikkuhiljaa noissa treeni-/tokotilanteissakin ja saadaan hommat toimimaan.
Lauantaina tokoiltiin ja sunnuntaina oli vuorossa knowhaun handlerikurssi. Domihan on menossa Lappeenrannan näyttelyyn maaliskuussa joten hyvähän se on vähän käydä harjoittelemassa näyttelyjuttujakin ja siinä samalla vahvistuu yhdessä tekemisen riemu sekä luottamus kun tehdään jotain molemmille uutta. Näyttelyhihnassa kävelyhän on Domilta alkanut sujumaan pikkuhiljaa mätsäreissä käymisen myötä. Ei mee enää kuono maassa vaan kuono suunnattuna eteenpäin. Ei edes nameja tarvitse syötellä koko ajan.
Viikonlopputreenien lisäksi ei olla muuta riehuttu. Yrittänyt välttää turhaa temputtamistakin tai ei ainakaan joka päivä temppuilla. Koska vapaana oleminen on nyt kiellettyä vielä muutaman päivän, niin ollaa aktivoitu vihdoin ja viimein lenkkeilyssä. Käydään pitkällä lenkillä 1-2krt päivässä ja sen lisäksi sitten yksi lyhyempi. Tuleepahan ulkoiltua ja liikuntaa molemmille. Tuota luntakin kun on tosiaan ihan kiva määrä tullut parin päivän aikana, että välillä joutuu vähän jalkoja nostelee enemmän jos haluaa edetä. Metsään ei kannata edes haaveilla menevänsä kun lunta joissakin paikoissa melkein polviin asti ja semmoset reitit ei Domille nyt oikein sovellu, kun se joutuu muutenkin välillä etenemään loikkien kun lunta sen verran, että bostoni meinaa upota hankeen kokonaan. :D Se, että onko kipulääkkeestä ja pistoksesta ollut apua niin en osaa vielä sanoa. Pompottelu, ehkä vähän tasaisempaa ja hyppää kevyemmin autoonkin, mutta takana vasta muutama päivä joten paremmat tulokset selvinneen myöhemmin. Pompottelu tuskin kuitenkaan koskaan häviää kun vaikuttaa enemmänkin vain tyyppivialta eikä aiheuta koiralle ongelmia. Ainakin kipulääke on herkullista Domin mielestä ja se oottaa sen saamista aina kuola valuen. Söisi koko purkin jos saisi. Ylihuomenna se saa toisen cartrophen-pistoksenkin.
Täällä seurataan kauanko tuo lumi aikoo olla kylässä, kun kuukausikin vaihtuu ihan kohta ja kevät tulee. Frisbeet tsekattu ja pistetty järjestykseen joten enää odotellaan vain lumien sulamista ja aurinkoa niin päästään heittelemään ihania kiekkoja. Vielä kuitenkin piti vain tyytyä kiekoilla leikkimiseen sisällä ja Domin lepotauon takia ainoastaan kiekkojen kanssa tasapainoilua ja muuta pelleilyä. Domi olisi halunnut juosta täysii ja koppailla kiekkoja, mutta nyt vain maltetaan pysyä kiekoista erossa ja odotetaan rauhassa kevättä ja kesää. Onko mitään parempaa kuin kesäpäivä, auringonpaiste, juomat koiralle ja ohjaajalle, nurmikenttä, lentävät kiekot ja iloinen täysiä juokseva koira. Ennen kevättä ja kesää keskitytään kuitenkin muihin asioihin. Toko, näyttely, dogbic, lenkkeily, kuulokoirailu ja mitä noita nyt onkaan. Asiat jotka meidän arkeen kuuluu.
Tähän loppupiristykseksi vielä yksi vähän vanhempi video muutaman viikon takaa. Domi ja Domin uusi temppu - nurkassa häpeäminen.

2 kommenttia:

  1. Me tahdotaan myös hävetä nurkassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muuta kuin oppimisen iloja sinne. :D Erittäin hyödyllinen taito.

      Poista