perjantai 5. tammikuuta 2018

Ulvova susi

Miki löysi sisäisen susieläimensä ja on alusta asti huutanut ja rääkynyt yksin jäädessään (huom. Domi sen seurana). Noin puolisen vuotta on nyt asiaa treenailtu ja onkin aika tehdä väliaikakatsaus tähän hetkeen. Kaikkihan alkoi jo automatkoista ja huuto alkoi kun joutui olemaan häkissä. Vessaankaan ei saanut yksin mennä Mikin mielestä. Nimesinkin sen perskärpäseksi joka seuraa kaikkialle. Automatkoilla se kuitenkin lopulta hiljeni nopeasti ja myös treenattiin erikseen autohäkkiin menemistä käskyllä ja siellä olemista. Myös kitinä vessaan mennessä jäi suht nopeasti pois ja Miki alkoi oppimaan etten ole katoamassa mihinkään. 
Myös ihan normaalia yksinoloa harjoiteltiin kotona ja kävinkin alkuun Domin kanssa erikseen tekemässä lenkit kun Miki oli tietenkin silloin vielä niin pieni ettei lenkkeillyt. Eli sitä yksinoloa tuli alusta alkaen ja lähdin muutenkin välillä kotoa ilman koiria. Myöskään aitaus ei ollut Mikin mieleen. Totuttelusta huolimatta päätti aloittaa rääkymisepisodin ja kehittää itselleen lopulta eroahdistuksen. Lähtötilanne oli siis se, että parikin sekunttia pois ja kauhea huuto, ulvominen ja rääkyminen. Huusi siihen malliin, että tapahtuisi maailmanloppu ja vaikka mitä kauheuksia.

Taustatietona vielä sen verran, että ensimmäiset minuutit on ollut Mikille se pahin, koska jäänyt levottomasti kotiin.
Miki sammuneena autohäkkiin ensimmäistä kertaa. Viikko kotiutumisesta.
Muutettiin uuteen asuntoon ja alettiin työstämään ongelmaa kunnolla. Tässä talossa sen verran hyvät äänieristeet ettei Mikin mölyäminen kovin pitkälle kuulunut. Onneksi, joten naapureitakaan ei tuntunut asia häiritsevän vaikka kyselin ja lapullakin ilmoitin, että pentu harjoittelee. Mutta päätös oli tehty, että kaikki peliin tai ei mitään. Pakkohan sen on oppia olemaan hiljaa ja pärjäämään 6-8h kotona Domin kanssa. Alkuun ilmeni pari ongelmaa jotka oli A) Mikiä ja Domia ei voinut aitauksella eristää, koska liian pieni tila ja yksiössä ei mahdottomasti ole rajoja miten eristää kunnolla, sekä B) Mitään herkkuluita, aktiviteettia tai muuta hyödyllistä ei voinut tarjota, koska Domi olisi samassa tilassa ja siinä vaiheessa ihan liian riskialtista vielä. Kaikenlisäksi lähdin siitä ajatuksesta, että yksinollessa rauhotutaan nukkumaan eikä puuhailla mitään muuta. Ei muuta kuin ensimmäisenä tekemään lähtösignaaleista tylsät.  Ulkokamppeet päälle ja takaisin tekemään omia juttuja eli en lähtenytkään mihinkään. Samaan aikaan paukuttelin vaan vessanovea ja ulko-ovea auki kiinni auki kiinni ilman, että mihinkään menen. Otin avaimet ja heiluttelin niitä ja palasinkin takaisin tekemään mitä olinkaan tekemässä sillä hetkellä. Opetin myös koirille uloslähtökäskyn jonka kuullessaan tietävät, että okei nyt nekin pääsee mukaan. Ei tule epäselvyyksiä. Näitä toistettiin jonkun aikaa. Varsinkin ulko-oven paukuttelua tehtiin pidempää. Vessanoveen ja että olen vessassa Miki tottui nopeammin ja saankin olla ihan rauhassa niin kauan suihkussa kun tahdon eikä mitään reaktiota, mutta se ulko-ovi... Toisena projektina lähdettiin rakentamaan arkeen selkeää ja yksinkertaista rytmiä joka tavoittelee normaalia päivätyössäkäyvän ihmisen rytmiä (itsehän teen töitä kotoa käsin tällä hetkellä joten rytmi, varsinkin kesällä, oli mitä oli ja ei ihan toiminut Mikin kanssa kuten nähtiin).
Aitaustreeniä. Alkusyksy.
Aamulla lenkille jonka jälkeen Miki pääsi hengailemaan aitaukseen ettei koko ajan pyöri minun lähellä. Ensin ihan hetkeksi vaan ja lopulta oli siellä tunnin jos toisenkin ja sillä aikaa itse tein koneella omia työjuttuja. Tätäkin tehtiin jonkun aikaa ja koko ajan lisättiin päiviin erilaisia tapoja. Sitten aloitettiinkin varsinainen harjoittelu eli ihminen ovesta ulos ja alkuun mentiin kirjaimellisesti sekuntti sekunnilta. Olin etukäteen tehnyt pohjasuunnitelman jonka mukaan edettiin (joka päivä hiukan enemmän) ja siitä joustettiin tarvittaessa, esim. jos Miki selvästi tarvitsi useamman päivän tietylle ajalle ennen kuin voidaan edetä. Tässä vaiheessa ollaan jo syksyn puolella. Loka-marraskuuta. Sekuntit muuttui minuuteiksi ja minuutit lopulta jopa tunniksi. Tällä tavalla saatiin se alkuhetkien levottomuus karsittua pois ja Miki pärjäsi lyhyitä aikoja erinomaisesti kotona Domin kanssa. Auto oli Mikille selvästi helpompi paikka joten takapakkeja ei väkisin kerjätty vaan jos itsellä oli menoa niin Mikihän lähti sitten autoon mukaan.

Tän aikaharjoittelun aikana oli jo rytmikin muodostunut arkeen ja luulen, että Mikin kasvukin vaikuttanut jonkun verran asiaa. Itsenäistynyt eikä enää tartte ihan kokoaikaa kyttäillä mitä teen. Viihtyy omillaankin. Pahin levottomuus kun saatu kuriin niin lopulta homman ratkaisi niinkin yksinkertainen asia kuin kieltäminen kun alkaa mölyämään. Tässä tärkeintä tietysti se ettei koira ota sitä palkkana, että jippii sai ihmisen takaisin kotiin huutamalla. Miki onneksi vastaanottaa hyvin palautetta ja useimmiten uskoo heti kerrasta. Noin tasan kaksi viikkoa sitten aloitettiin kieltolinja. Odottelin ulko-oven takana jonkun aikaa ja kun kuului ulvaisu niin sisään, kielto ja takaisin pihalle. Kokeili vielä toisenkin kerran ja siihen loppui. Hämmentyi varmaan sen verran ettei ole enää edes kokeillut huutaa. Siitä lähtien ollaan saatu kasvatettua aikaa kunnolla ja ollaan päästy jo 4 tuntiin asti! Toisinaan tulee edelleen rauhattomampia päiviä, koska teinihormoonit jyllää, mutta se on yleensä huomattavissa jo heti aamusta joten tietää mitä odottaa. Ei kuitenkaan huutamalla enää huuda eikä ääntely kuulu käytävään asti. Levottomuus näkyy haukotteluna ja ravisteluna, jos sitä ilmenee. Ajan kuluminen on varmasti tässä aika oleellinen juttu ja kun vielä vähän kasvaa lisää henkisesti niin rauhottuu touhu entisestään. 
Loppuajan meillä on ollut apuvarusteina Kaunila -aktiivisuuspanta jonka avulla on päässyt hyvin seuraamaan Mikin aktiivisuutta yksinollessaan ja tietysti muutenkin. Mielenkiintoinen ilmiö onkin se, että mittauksien mukaan Miki on rauhoittunut pentuajoista ja kyllä sen huomaa arjessakin. Selkeä rytmi, säännöllisesti aktiviteettia ja runsaasti ulkoilua. Ei puuhaile läheskään yhtä paljon enää yksinään leluilla koko ajan vaan kotona enimmikseen vaan nukkuu kuten Domi. Iltaisin niillä on sitten aina yhteinen leikkituokio kun leikkivät keskenään lelujen kanssa tai painivat muuten vaan. Yksinoloissakin näkee muutoksen ja palkki pysyy useimmiten vaaleimpana eli Miki on rauhallisesti makoillut ja nukkunut vaan, joskus jotain pientä liikettä mutta ei kovin suurilla kierroksilla enää käy. Aktiivisuustasokin tippunut siitä 8-10h touhuilusta n. 6-7h ja muu aika lepoa.

Yksinolojen aikana koiria valvoo Digital Dogsitter joka saatiin käyttöön parisen viikkoa sitten.  Digital Dogsitter toimintaperiaate: sen avulla voi tallentaa ääniä kuten koiran haukkumista, ulvomista ja vinkumista koiran ollessa yksin. DD-sovellus pistetään koneelle päälle ja se tallentaa äänet joita voi kuunnella kun tulee kotiin. Siitä näkee hyvin tarkalleen kellonajan milloin on jotain ääntä kuulunut ja miten kovaa. Ohjelman avulla selviää hyvin miten se koira siellä kotona metelöi, kuinka usein ja miten kauan. Digital Dogsitteriin voi tallentaa myös omaa ääntään joka aktivoituu koiran metelöidessä (herkkyystason voi itse säätää eli miten kovan äänen kohdalla kone antaa käskyn). Tarkoitus on, että koira lopettaa haukkumisen kuullessaan omistajansa äänen eli sitäkin täytyy tottakai harjoitella erikseen. Meillä ei olla toistaiseksi äänikomennusta hyödynnetty, mutta ääniä on tallennettu joka päivältä ja onkin ollut kivaa seurata sitä kautta ääntelyä. Itse pidän herkkyystason tällä hetkellä niin, että se tallentaa kaiken. Myös ne ravistelut, ravaamiset ja haukottelut (Miki päästää haukotellessaan lähes aina sellaisen pienen äänen). Uskon, että tullaan hyödyntämään äänikomentomahdollisuuttakin myöhemmin, kun ajallisesti yksinolot alkaa olemaan sitä n. 8tunnin luokkaa suunnilleen ja myös silloin kun aletaan opettelemaan sitä, että lähdenkin Domin kanssa lenkille ja Miki jää kotia. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan tätä jos oma koira kärsii eroahdistuksesta tai haluaa muuten vain kuunnella mitä se oma koira kotona touhuaa. Sovelluksesta saatavilla ilmaiskokeilujakso alkuun.

Koostepläjäyksestä hiukan pidempään tarinointiin. Loppukoosteena; puolivuotta säännöllistä harjoittelua takana, hyviä ja huonoja päiviä. Ollaan vihdoin ja viimein siinä pisteessä, että Miki on ollut hiljaa jo 2 viikkoa! Ei huutamista, ei ulvomista eikä mitään muutakaan mölyämistä. Kuonot kohti eteenpäin ja treenit jatkuu. Turvallisilla vesillä ei vieläkään olla, mutta pikkuhiljaa. Sitä myös luulisi, että voisi viettää päivänsä paremminkin kuin käytävässä kuunnellen koiransa mölyämistä, mutta mitäpä sitä ei tekisi koiransa takia. :D Onpahan päässyt tutustumaan lähes jokaiseen naapuriin. Nyt onneksi voi jo sen verran luottaa ja muutenkin useampi tunti jo yksinoloa joten poistun kokonaan talosta ja kehittelen itselleni järkevämpää tekemistä päivisin.

2 kommenttia:

  1. Mahtavaa työtä Jasmin ja tsemppiä jatkoon!!! Täällä on työstetty samaa ongelmaa ammattilaisen kanssa vuosi. Tuntuu että harva koiraihminenkään ymmärtää eroahdistusta. Me aloitettiin myös wc-oven kanssa sekunneista. Kyllä on monet itkut itkettu. Sain taas toivoa! Terveisin perskärpäsen emäntä joka istuu toppavaatteissa oven ulkopuolella ja vahtii kelloa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Epätoivonhetkiä koettu täälläkin välillä, mutta kunhan muistaa olla liikaa stressaamatta niin kyllä ne asiat menee eteenpäin kun sinnikkäästi jaksaa yrittää. :) Itsekin sain apua kouluttajalta, tai pikemminkin kyselin vain varmistusta omalle tekemiselle. Ehdottomasti kannattaa olla yhteydessä johonkin kouluttajaan jos yhtään siltä tuntuu.

      Poista