Kevät tuli ja Domi pelastaa käpyjä |
Lauantaina päivä aloitettiin yhteiskävelyllä ulkona jonka jälkeen homma alkoikin. Luennoilla mukana oli ainoastaan Miian oma koira ja Domi joka sai harjoitella esittävän pätevää kuulokoiraoppilasta ja istumalla maassa nätisti hiljaa. Koirat ei leikkineet toistensa kanssa koko viikonloppuna, koska hyvä oppia alusta asti ettei töitä tehdessä muita moikkailla.
Miian koira |
Onnistuneen koulutuksen abc:
- Ajoitus
Vahvisteen on tultava juuri sillä hetkellä, kun koira tekee oikein. - Oikea palkinto
Tehokasta koulutusta suunniteltaessa on mietittävä tarkkaan kyseiselle koiralle sopivin palkinto. - Lepo
Vapautus - Riittävät toistot
Toistoja on tehtävä mahdollisimman monessa ympäristössä ja tilanteessa.
- Vaatimustaso
Jotta koira voisi toimia oikein, sen on ymmärrettävä mitä siltä haluamme. Vaatimustason oltava niin matala, että koira varmasti ymmärtää mitä sen kuulluu tehdä. - Vahvistetiheys
Palkka tarpeeksi usein ettei se turhaudu ja lakkaa yrittämästä. - Tauot
Oppiminen tapahtuu levon aikana. Lepopäivät!
- Ympäristö
Oppimisympäristön oltava tarpeeksi häiriötön jotta koira voi oppia. - Koiran yleinen hyvinvointi
Stressaantunut koira ei opi kunnolla.
Mikä palkka kiihdyttää, mikä rauhoittaa, mikä toimii häiriössä, mikä kotioloissa.
Domille parhaimmat palkat on juustot, nakit, lihapullat, pallot, patukat, kepit, kosteat herkut, kuivatetut herkut, tokohihnan repiminen ja niin edelleen. Suuremmassa häiriössä suuremman arvoinen palkka (Domin tapauksessa siis vaikkapa lihapullat).
Loppupäivästä tehtiin vielä harjoituksia keskenämme. Yksi esitti ohjaajaa ja toinen koiraa. Testailtiin positiivista vahvistamista sekä pelkkää kieltämistä.
Mitä Domin käytökseen tulee niin sillä on oikeasti palaset loksahtanut aivoissa kohdilleen, aikuistunut ja ehkä ohjaajakin jotain oppinut. Koko päivän oli nätisti eikä pomppinut. Ei välittänyt toisesta koirista tai muista ihmisistä. Loppupäivästä Domi oli hetken häkissä välillä nukkumassa ja taukojen aikana se kävi huoneessa torkkumassa pari minuuttia kerrallaan, että jaksoi olla. La-su yö oli vähän levoton kun Domilla meni maha sekaisin namien määrästä.
Sunnuntaina touhuilu aloitettiin taas yhteiskävelyllä ja tällä kertaa Domi sai tyytyä olemaan ainut koira paikalla. Lintuja ois kiva ollut jahdata. :)
Sunnuntaina meillä oli aiheena enemmänkin jo koirien työkyvyn ylläpitäminen, ohjaajan oma motivaatio sekä yhteisiä pelisääntöjä käytiin läpi.
Käsiteltiin koiran sosiaalisia suhteita. Koirien kieli ja kommunikointi. Koiralle uhkaavia eleitä, rauhoittavat signaalit, pelko. Ns. koiran oma turvasatama joka on Domilla esim. häkki jossa pystyy rentoutumaan ja sinne ei kukaan tule häiritsemään. Domille kelpaa myös miun takki tai huppari johon kääriytyä nukkumaan. Koirien terveydestä ja stressistä oli myös puhetta, stressin aiheuttajia, oireita ja ennaltaehkäisy. Ravinnosta, liikunnasta, levosta, aktivoinnista ja koiran virikkeistäminen. Lajityypillisiä käyttäytymistapoja.
Omat voimavarat ja motivaatio koiran kouluttamisessa.
Hyvä koiranomistaja
- On kiinnostava
- Tekee hyviä aloitteita
- Toimii johdonmukaisesti
- Pitää huolta ja suojelee
- On turvallinen, rauhallinen ja luotettava
- Välittää
- Ymmärtää koiran kieltä
- Antaa tilaa ja aikaa
- Ohjaa ja opettaa koiralle tavat ja rutiinit
Tänä vuonna tullaan keskittymään häiriönsietoon ja heti kun saa liivit päälleensä niin tunkeudutaan joka paikkaan harjoittelemaan. Luoksetulo vieläkin paremmaksi, yhteistyö toimimaan suuressakin häiriössä (oma rauhallisuus joka listattiin myös tavoitteeksi), sekä se hihnassa kulkeminen vähän paremmaksi.
Yleisesti viikonlopusta:
Domi käyttäytyi erinomaisesti ja saikin paljon kehuja miten nätisti osaa olla. Kuola valuen tapitti silmiin rauhallisena, ei ihan hirveästi stressanut. Vähän ehkä jännitti, mutta ei mitään vakavaa. Toimintakyky oli myös loistava. Antoi muiden silittää ja malttoi pitää tassut maassa, useimmiten. Lupa on nousta ihmistä vasten, mutta ei kumminkaan hyppiä ja riehua. Domi näytti parit temput niin kuin aina ja tokoili hienosti ihmisvilinässä. Sunnuntaina Domi kävi ensivierailulla ravintolassa jossa istui/makasi rauhallisesti ja siihen se tuleekin tämän vuoden aikana tottumaan, koska kulkeutuu mukana useissa eri paikoissa.
Äänien suhteen Domi tulee opiskelemaan
- Kännykän (soitto, ei viestiäänet)
- Ovikello
- Palohälytin
- Herätyskello
- Koputus (?)
- Liikenteessä esim. autot/pyörät(?)
- Minun nimi liikenteessä
Seuraava kuulokoirapostaus tulee käsittelemään Domin ensimmäisen äänen opettelua vaihe vaiheelta ja sehän on puhelin jota ollaankin jo harjoiteltu. Äitini toimii tukihenkilönä ja pitää siitä kiinni, että treenataan eikä päästä lusmuilemaan.
----------------------------------------------------------------------------------------
Pakko vielä hehkuttaa, että täällä on kevät!! Tuo loskapaska ei kovin ihanaa ole, mutta muuten kyllä ihan mahtavaa. Lumet sulaa, asfaltti näkyy, kentät vapautuu, aurinko paistaa, Domille ihania hajuja ja vaikka mitä ihanaa. Kävyt ja kepit on parasta viihdettä aina keväisin Domin mielestä ja tänään piti muutama käpy pelastaa hukkumiselta. Täältä tähän tällä kertaa. :)
Ihana blogi teillä. Käyppäs lukemassa mun blogia koiruuksienelama.blogspot.com
VastaaPoista- Emmi-Lotta